Ola Fogelberg oli ensimmäinen suomalainen satiirikko

Pekka Puupään isä Ola Fogelberg (1894–1952) oli minun tietojeni mukaan ensimmäinen suomalainen satiirikko. Hän kritisoi ensimmäistä maailmansotaa Suomen Urheilulehdessä julkaistuissa piirroksissa vuonna 1914.

Saksalaisten Zeppeliini on vaarassa, jos se lentää Suomeen.

Fogelberg piirsi Pekka Puupää -sarjakuvaa 27 vuotta 1925–1952. Ensimmäinen Pekka Puupää ilmestyi Kuluttajain Lehdessä 30.4.1925. Meneillään on siis Pekka Puupään 90-vuotisjuhlavuosi.

Ennen Pekka Puupää -sarjakuvaa "Fogeli från Ågeli" kuvitti sosialidemokraattista Kurikka-pilalehteä. Hän piirsi myös Janne Ankkasta (1917–1918) Suomen Kuvalehteen. Se oli ensimmäisiä suomalaisia jatkosarjakuvia. Hän oli myös animaatioelokuvan pioneeri.

Fogelbeg oli Suomen paras puolimaileri. Hän voitti Suomen mestaruuden 1914 ja juoksi ensimmäisenä Suomessa, Suomen maaperällä, 800 metriä alle kaksi minuuttia (1.59,3).

Pettersson antaa saksalaisille kyytiä.

Hän oli kotoisin porvarillisesta perheestä. Äiti oli baltiansaksalaisia, isä reviisorina Posti- ja lennätinhallituksessa. Mutta Fogeli suuntautui itse osuustoimintaliikkeeseen. Hänestä tuli Työväen Urheilulehden ensimmäinen päätoimittaja ja hän piirsi muun muassa Työväen Urheiluliiton lipun.

Väinö Tanner palkkasi hänet  Osuusliike Elannon mainospiirtäjäksi ja pian hänestä tuli Elannon ensimmäinen mainospäällikkö.

Vuonna 1914 Fogelin satiiri liittyi elokuussa puhjenneeseen suursotaan. Suomen oma armeija oli lakkautettu yli kymmenen vuotta aikaisemmin. Elokuussa pohdittiin runsaasti, miten ja milloin Suomi joutuu mukaan sotaan, vai joutuuko. Yleisesti pelättiin, että Saksa hyökkää Venäjän pääkaupunkiin Pietariin muun muassa Suomen kautta. Maihinnousu Suomen rannikolle? Tai Tornion kautta? Sen vuoksi maata linnoitettiin voimakkaasti. Esimerkiksi Saarijärvellä tehtiin linnoitustöitä. Kauhavalle sijoitettiin kasakoita. Ja rannikot olivat luonnollisesti täydessä valmiudessa.

Tässä ilmastossa Fogeli piirsi ensin neljän piirroksen sarjan Urheilulehteen. Ne julkaistiin otsikolla: Mihin suomalaisia urheilijoita käytettäisiin sodassa?

Oitin Kanuunalla on mielenkiintoien ase,
kuumat kuulat!

• Elmer Niklander, "Oitin Kanuuna", heittelisi kuumia kuulia rukkaset kädessä saksalaisten niskaan.
• Yrjö Koivisto hyppäisi seipäällä "vihollislinnoitukseen" eli saksalaisten miehittämille muureille.
• Johan Pettersson heittäisi saksalaista sotilasta kuin moukaria.
• Hannes Kolehmainen toimisi kuriirina, joka juoksisi karkuun saksalaisilta ratsumiehiltä.

Syyskuussa Urheilulehdessä ilmestyi lisää Ola Fogelbergin tekemiä pilapiirroksia: 

• Jonni Myyrä yrittää kuumalla keihäällä pudottaa Zeppeliinin.
• Armas Taipale heittelee räjähtäviä kiekkoja vihollisen niskaan.

Suomalaiset sotivat piirroksissa saksalaisia vastaan. Sensuurin vuoksi muuta vaihtoehtoa ei tietenkään tsaarin suuriruhtinaskunnassa julkaistussa lehdessä ollut. Satiiri kohdistuu mielestäni sodan mielettömyyteen yleisellä tasolla. Kyseisten urheilijoiden suhtautumisesta sotaan minulla ei ole tarkempaa tietoa. Tai sen verran, että Yrjö Koivistosta tuli jääkäriluutnantti, joka kaatui Petsamossa huhtikuun alussa 1920.

Hannes Kolehmainen oli luonteeltaan vähemmän sotaisa, vaikka hän värväytyikin Yhdysvaltain kansalliskaartiin vuonna 1916. Näin hän pääsi harjoittelemaan New Yorkissa 14. rykmentin salissa. Mutta kun rykmentti määrättiin taistelutehtäviin New Mexicoon Pancho Villan tultua 1500 miehen kanssa rajan yli, Kolehmainen kieltäytyi lähtemästä mukaan aiheuttaen pienen skandaalin. Mutta se on jo toinen tarina.

Kaikkea sattuu on mielenkiintoinen tietokirja mustan joutsenen hengessä

Osallistuin Helsingin yliopistolla järjestetyille Tieteen päiville ja luin tällä viikolla julkaistun kirjan Kaikkea sattuu (Gaudeamus 2015). Siinä monet Tieteen päivien alustajista kirjoittavat sattuman merkityksestä. Ilari Hetemäen, Pauliina Raennon, Hannu Sariolan ja Tuomas Sepän toimittama kirja on erinomainen läpileikkaus suomalaisesta tieteestä ja sattumien merkityksestä paitsi tieteessä, myös laajemmin meidän elämässämme.

Kirjan teeman Sattuma – Slumppen voisi kiteyttää esimerkiksi Juhana Vartiaisen artikkelin "Miksi taloutta ei voi ennustaa mutta päätöksiä pitää tehdä" kautta. Vartiainen näkee nykyisestä pitkittyneestä lamasta huolimatta, tai siitä johtuen, keynesiläisellä ajattelulla julkisen vallan markkinataloutta ohjaavana toimijana olevan käyttövoimaa myös 2000-luvulla.

Finanssikriisi ja maailmantalouden taantuma ovat vuodesta 2008 lähtien jättäneet teoreettisen kuvan taloudesta hyvin arvaamattomaksi. On tajuttu, että rahoitusmarkkinat voivat olla kollektiivisen harhakäsityksen vallassa. Vartiainen siteeraa Nassim Nicholas Talebin teosta Musta joutsen (2007), jonka keskeinen sanoma on, että niin luonto kuin ihmisten maailmakin kehittyvät suurten muutosten kautta. Sen vuoksi rationaalisten odotusten teorioiden varaan luotu hallittujen normaalijakaumien yllätyksetön maailma on harhakuva.

Vartiainen vertaa kansantaloutta kissan ja hiiren juoksupeliin. "Kansantalous ei siis ole biljardipallojen liikkuva joukko eikä edes järkevän kissan ja hiiren juoksupeli – vaan ehkä sellainen kissan ja hiiren juoksupeli, jossa häkki voi yhtäkkiä muuttaa muotoaan ja kissa muuttua norsuksi."

Vartiainen toteaa, että suomalaisten osalta musta joutsen, "väestöjoutsen" oli helposti ennustettavissa, mutta päättäjät eivät varautuneet siihen riittävästi. "Jo parinkymmenen vuoden ajan on ollut nähtävissä, että julkistalous alkaa vuoden 2009 jälkeen heikentyä rakenteellisesti, tarjontatekijöiden heikkouden – työikäisen väestön alkavan vähenemisen – vuoksi."

Tavallaan taloudesta kirjoittaa myös Pekka Valtonen artikkelissa "Sattumalta löydetty maailma". Hän selvittää, kuinka sattumanvaraista oli esimerkiksi se, että Kolumbus purjehti juuri Kastilian (Espanjan) lipun alla uuteen maailmaan. Taloudellisen hyödyn tavoittelu ja poliittinen kilpailu yllyttivät Euroopan kuningashuoneita rahoittamaan retkikuntia löytöretkille.

Leif Åberg

Tieteen päivillä nautin myös Leif Åbergin esitelmästä, jonka hän oli otsikoinut Osmo A. Wiion mukaan "Viestintä yleensä epäonnistuu, paitsi sattumalta". Jokainen viestintätilanne on monitulkintainen. Tämä koskee erityisesti kriisitilanteita. Tulevat uhkat koetaan epävarmuutena, mutta kriisien hallinnassa pyritään rakentamaan toimintamalleja menneeseen, eli kokemuksiin perustuen.

Kuuntelin myös Euroopan historian tuntijaa Laura Kolbea, joka pohdiskeli ehkä puolitosissaan, että lähetetäänkö Marsiin ensimmäisten siirtolaisten joukossa rikollisia aivan kuten aikanaan Amerikkaan ja Australiaan.

Kaikkea sattuu -kirjassa on Tapio Markkasen erinomainen artikkeli "Sattuman lyhyt askel avaruuteen". En tiennyt, että Turussa syntyneellä tähtitieteilijällä Anders Johan Lexellillä (1740–1784) oli osuutensa siinä, että Herschelin löytämä Uranus ymmärrettiin planeetaksi eikä komeetaksi, kuten Herschel itse ensin luuli.

Kävin Wikipediasta lukemassa, mitä Lexellistä kerrotaan: valmistui Turun akatemiasta 1760, Upsalassa matematiikan apulaisprofessoriksi 1763 ja professoriksi 1766, Pietarin tiedeakatemiaan 1768 ja Pietarin akatemian tähtitieteen professoriksi vuodesta 1771.  Turun yliopiston matematiikan professoriksi Lexell nimitettiin vuonna 1775, mutta hän pyysi ja sai luvan jäädä vielä kolmeksi vuodeksi Pietariin. Hän sai myöhemmin vielä kahdesti pidennettyä virkavapauttaan, aina vuodeksi kerrallaan. Vuonna 1780 hän oli palaamassa Turkuun, mutta Pietarin akatemia sai hänen mielensä muuttumaan tarjoamalla vuoden pituisen opintomatkan Saksaan, Ranskaan ja Englantiin. Vuonna 1783 hänestä tehtiin Pietarissa akateemikko.

Ilkka Niiniluoto kirjoittaa vapaasta tahdosta. Taustalla on kuva itämaiden
 kirjallisuuden professorista G.A. Wallinista, joka ei tullut valituksi
 Siperian-tutkimusmatkalle.

Vaikka nyt "löysin" Lexellin, haluan vielä palata uutuuskirjaan, missä filosofi Ilkka Niiniluoto kirjoittaa lyhyesti otsikolla "Tahdon vapaus". Hän kertoo Demokritoksesta, joka oli ensimmäinen tunnettu deterministi. Demokritoksen  mukaan kaikki tapahtuminen maailmassa perustuu aineellisten atomien alaspäin suuntautuvaan liikkeeseen. Epikuros lisäsi Demokritoksen ajatteluun, että hiukkaset saattavat ajoittain hieman "syrjähtää"  liikeradoiltaan.

Niiniluodon ajatuksia ja kirjan teemaa voisi täydentää pohtimalla 200 vuotta sitten eläneen Helsingin yliopiston itämaiden kirjallisuuden professorin Georg August Wallinin (1811–1852) matkoja Lähi-idässä. Ahvenanmaalla syntynyt Wallin kävi Turun katedraalikoulua, mutta luki yksityisesti ylioppilaaksi. Vuonna 1829 Wallin kirjautui Helsinkiin siirrettyyn yliopistoon, mutta hänet erotettiin viisi vuotta myöhemmin. Hän palasi pakkolomalta, valmistui ja pääsi yliopiston kirjaston ylimääräiseksi amanuenssiksi. Hän olisi halunnut lähteä tutkimusmatkalle Siperiaan, mutta valinta osui hänen opiskelukaveriinsa M.A. Castréniin. Wallinin matkat suuntautuivat sen vuoksi Egyptiin ja Arabiaan.

Jouko Kokkonen

Tieteen päivien teema tuli hyvin esille myös Jouko Kokkosen esityksessä "Sattumat urheilun muutostekijöinä". Ajatelkaapa kahta erikoista "syrjähtämistä" suomalaisen urheilun historiassa vuosina 1980 ja 1997.

Juha Mieto ja Lake Placidin olympiakisojen sadasosatappio. Voi vain arvuutella, miten Mietaan elämä olisi muuttunut, jos tuo sadasosa olisi kääntynyt hänen edukseen. 

Ja sitten jalkapallon MM-karsintaottelu Suomi-Ukraina. Suomi johtaa jatkoajalla Antti Sumialan maalilla ja on matkalla jatkokarsintaan. Kulmapotku Ukrainalle. Ja sitten maailma pysähtyy: pallo menee kuin painajaisessa viiden suomalaispelaajan kautta omaan maaliin...

Mitä tähän enää voi sanoa. Kaikkea sattuu.

Suomalaisesta sananvapaudesta

Helsingin Sanomien vastaava päätoimittaja Kaius Niemi kirjoittaa aamun Helsingin Sanomissa sananvapaudesta HS:n kakkossivulla Je suis Charlie -otsikon alla: "Sananvapauden puolustaminen Euroopassa on nyt tärkeämpää kuin koskaan. Sen puolesta tulisi puhua myös niiden poliittisten ja uskonnollisten johtajien, jotka ovat olleet Charlie Hebdo -lehden satiirin kohteita."

HS julkaisi vaikuttavan kakkossivun ja
käsitteli terrori-iskua vielä kolmella sisäsivulla.

Se on hyvä kannanotto tärkeässä, ajankohtaisessa asiassa. Olin ilahtunut myös siitä nopeudesta, jolla tasavallan presidentti Sauli Niinistö esitti surunvalittelunsa:

”Suomi tuomitsee terrorismin jyrkästi. Sanan- ja lehdistönvapaus ovat perustavanlaatuisia arvoja Euroopassa”, tasavallan presidentti sanoi.

Niinistö on puhunut aikaisemminkin sananvapaudesta. Ainakin Frankfurtin kirjamessujen puheessa oli vahva lataus sananvapausasiaa.

Hirveä terroriteko ranskalaisen lehden toimitukseen on aivan käsittämätön. Se loukkaa sananvapautta, yhtä eurooppalaisen yhteiskuntajärjestelmän tukipilaria. On todella hyvä, että tämä sananvapaus nousee nyt esille. Se ei varmasti ollut raukkamaisen iskun tekijöiden tavoite, mutta näin vain kävi.

Myös esimerkiksi Päätoimittajien yhdistyksen puheenjohtaja Arno Ahosniemi lausui tuoreeltaan oman arvionsa, että Pariisin isku ei horjuta sananvapautta. Myös Yleisradio tuomitsi Pariisin iskun. Toimitusjohtaja Lauri Kivinen totesi, että vapaa tiedonvälitys on demokratialle välttämätön.

Yksimielisesti lausunnoissa tuomittiin Pariisin isku. Ja sitten mietittiin, miten lähelle se isku tuli suomalaisia... onhan Bryssel monen suomalaistoimittajan koti tai tukikohta. Ja Pariisista on melko lyhyt matka Brysseliin...

Yleinen käsitys on, että suomalainen sananvapaus on tukevalla pohjalla. Sellaisia ihmisiä, jotka kyseenalaistaisivat suomalaista sananvapautta, ei juurikaan löydy.

Mutta tunnen kyllä yhden. Tohtori Heikki Kuutti kirjoittaa tuoreessa Journalismi ajassa -kirjassa otsikolla "Suomessako sananvapaus?". Tohtorin mukaan sananvapaus ei ole mikään annettu tekijä, itsestäänselvyys.

Eikä Kuutti ole yksin. Myös Julkisen sanan neuvosto on ottanut hiljattain kantaa suomalaisen sananvapauden rajoittamiseen.

Journalismi ajassa -kirjan toimittajana sanoisin, että eurooppalaisen sananvapauden puolestapuhujien kannattaa tutustua myös Heikki Kuutin artikkeliin.

Näin Vuoden urheilija valitaan

Vuoden urheilijan välinta lähestyy kovaa vauhtia. Joidenkin mielestä aika kuluu varmaan tuskallisen hitaasti. Mutta enää ei kannata liikaa jännittää, sillä urheilutoimittajat ovat jo äänestäneet Vuoden urheilijasta ja valmentajasta, ja tieto julkistetaan Urheilugaalassa ensi tiistaina.

Vuoden urheilija Tero Pitkämäki jakoi viime kesänä Turussa
Paavo Nurmi Gamesin yhteydessä  nimikirjoituksia.

Urheilutoimittajat ovat valinneet Vuoden urheilijan vuodesta 1947 lähtien. Ensimmäisellä kerralla valittiin yhdistetyn ja hiihdon edustaja Heikki Hasu ja pikaluistelija Lassi Parkkinen. Kesälajin edustajat ovat tulleet usemmin valituiksi, mutta melkein tasatahtia valinnat ovat jakautuneet kesä- ja talvilajeihin.

Jossain vaiheessa haluttiin taata naisurheilijoillekin näkyvyyttä, ja sen vuoksi äänestettiin myös Vuoden naisurheilijasta. Sitten se meni siihen, että naiset keräsivät sekä naisurheilijan ja Vuoden urheilijan palkinnot. Joten nykyisin äänestys koskee vain Vuoden urheilijaa, joka voi olla joko mies, nainen, tai pari. Tai joukkue.

Tein lyhyen SlideShare-esityksen aiemmista valinnoista. Joukkueurheilijat eivät yleensä sijoitu tässä äänestyksessä korkealle. Vain kaksi kertaa on jalkapalloilija, Jari Litmanen ja Sami Hyypiä, valittu Vuoden urheilijaksi. Molempien meriitit ovat olleet Euroopan kentiltä. Joukkuelajien urheilijoiden vaisu menestys selittyy osittain sillä, että joukkuelajien äänet jakautuvat joukkueiden pelaajien ja menestyneen maa- tai seurajoukkueen kesken. En jaksa uskoa, että Urheilutoimittajain Liitto hyväksyisi sellaista äänestyskuponkia, jossa olisi vain yhden lajin urheilijoita. Esimerkiksi jääkiekkoilijoita. Se katsottaisiin taktikoinniksi ja yhden lajin suosimiseksi.

Vuoden urheilijaksi on valittu kolme kertaa useammin mies kuin nainen. Se johtuu valintojen pitkästä historiasta. Pikajuoksija Mona-Lisa Pursiainen oli ensimmäinen Vuoden urheilijaksi valittu naisurheilija vuonna 1973. Seuraavan vuonna Euroopan mestari Riitta Salin jatkoi kärjessä. Sittemin naiset ovat olleet lähes yhtä monta kertaa Vuoden urheilijana kuin miehet.

Se, että naiset eivät tulleet 1940-, 1950- ja 1960-luvuilla kertaakaan valituiksi Vuoden urheilijoiksi kertoo osittain sen ajan urheilutoimittajien arvomaailmasta. Mutta vielä enemmän se kertoo sen ajan naisurheilusta, ja vastaavasti viime vuosikymmenet todistavat vahvasta kehityksestä naisurheilussa. Naisurheilijoita oli takavuosikymmeninä selvästi vähemmän kuin miehiä, he menestyivät heikommin, ja heidän suhtautumisensa urheilemiseen oli ehkä amatöörimäisempi kuin miehillä. 1970-luvulle saakka valmentaja saattoi ajatella, että naisurheilija ei kestä kovaa harjoittelua. Olympiakisoissa naisten annettiin juosta maraton vasta 1984.

Keihäänheittäjä Tero Pitkämäki valittiin vuosi sitten Vuoden urheilijaksi MM-hopeansa turvin. Se oli Pitkämäelle jo toinen valinta. Pitkämäki on siis vallassa oleva Vuoden urheilija, kunnes seuraaja saadaan valittua, ja julkistettua.

Kirjoitin Vuoden urheilijan valinnasta aikaisemmin Urheilutoimittajain Liiton sivuille, jos haluat vilkaista.

Tässä ovat kaikki aikaisemmat Vuoden urheilijat:

1947 Mikko Hietanen, kestävyysjuoksu ja Lassi Parkkinen, pikaluistelu

1948 Heikki Hasu, hiihto ja yhdistetty

1949 Viljo Heino, kestävyysjuoksu

1950 Heikki Hasu, hiihto ja yhdistetty

1951 Veikko Karvonen, kestävyysjuoksu

1952 Veikko Hakulinen, hiihto

1953 Veikko Hakulinen, hiihto

1954 Veikko Hakulinen, hiihto

1955 Voitto Hellsten, pikajuoksu

1956 Antti Hyvärinen, mäkihyppy

1957 Olavi Vuorisalo, kestävyysjuoksu

1958 Vilho Ylönen, kivääriammunta

1959 Juhani Järvinen, pikaluistelu

1960 Veikko Hakulinen, hiihto

1961 Kalevi Huuskonen, ampumahiihto

1962 Pentti Nikula, seiväshyppy

1963 Pentti Eskola, pituushyppy

1964 Eero Mäntyranta, hiihto

1965 Jouko Launonen, pikaluistelu

1966 Eero Mäntyranta, hiihto

1967 Eero Tapio, paini

1968 Kaarlo Kangasniemi, painonnosto

1969 Kaarlo Kangasniemi, painonnosto

1970 Kalevi Oikarainen, hiihto

1971 Juha Väätäinen, kestävyysjuoksu

1972 Lasse Virén, kestävyysjuoksu

1973 Mona-Lisa Pursiainen, pikajuoksu

1974 Riitta Salin, pikajuoksu

1975 Heikki Ikola, ampumahiihto

1976 Lasse Virén, kestävyysjuoksu

1977 Pertti Ukkola, paini

1978 Helena Takalo, hiihto

1979 Pertti Karppinen, soutu

1980 Pertti Karppinen, soutu

1981 Heikki Ikola, ampumahiihto

1982 Keke Rosberg, rata-autoilu

1983 Tiina Lillak, keihäänheitto

1984 Marja-Liisa Kirvesniemi, hiihto

1985 Matti Nykänen, mäkihyppy

1986 Marjo Matikainen, hiihto

1987 Marjo Matikainen, hiihto

1988 Matti Nykänen, mäkihyppy

1989 Marjo Matikainen, hiihto

1990 Päivi Alafrantti, keihäänheitto

1991 Kimmo Kinnunen, keihäänheitto

1992 Toni Nieminen, mäkihyppy

1993 Juha Kankkunen, ralliautoilu

1994 Jani Sievinen, uinti

1995 Jari Litmanen, jalkapallo

1996 Heli Rantanen, keihäänheitto

1997 Mika Myllylä, hiihto

1998 Mika Häkkinen, autourheilu

1999 Mika Myllylä, hiihto

2000 Arsi Harju, kuulantyöntö

2001 Sami Hyypiä, jalkapallo

2002 Samppa Lajunen, yhdistetty

2003 Hanna-Maria Seppälä, uinti

2004 Marko Yli-Hannuksela, paini

2005 Janne Ahonen, mäkihyppy

2006 Jukka Keskisalo, kestävyysjuoksu

2007 Tero Pitkämäki, keihäänheitto

2008 Satu Mäkelä-Nummela, haulikkoammunta

2009 Aino-Kaisa Saarinen, hiihto

2010 Minna Kauppi, suunnistus

2011 Kaisa Mäkäräinen, ampumahiihto

2012 Tuuli Petäjä-Sirén, purjehdus

2013 Tero Pitkämäki, keihäänheitto

Paavo Nurmen Amerikan-kiertue alkoi New Yorkista

6.1.1925 – Kilpailut nro:t 1 ja 2.

Juoksijoiden kuningas Paavo Nurmi jätti lähtemättömän jäljen urheiluhistoriaan Pariisin olympiakisoissa 1924 ja etenkin seuraavan talven Amerikan-kiertueella. Vuoden 1925 alussa alkaneella kilpailukiertueella turkulaisella oli epäinhimillinen ohjelma. Viiden kuukauden aikana hän kilpaili 55 kertaa.

Kiertue käynnistyi loppiaisena 6.1. kunnianhimoisesti. Nurmen ohjelmassa oli Madison Square Gardenissa maili ja 5000 metriä – saman illan aikana.

Paavo Nurmi tiesi osittain mistä on kyse, sillä hän oli onnistunut voittamaan edelliskesänä Pariisin olympiakisoissa 1500 metriä ja 5000 metriä olympiaennätyksillä – saman illan aikana.

The Brooklyn Daily Eagle kutsui Nurmea heti
nimellä Phantom Finn.

Nykyinen Madison Square Garden sijaitsee kutakuinkin Manhattanin ytimessä. Nurmen juostessa se sijaitsi muutaman korttelin etelämpänä. Legendaarisen urheilupyhäkön lähikorttelista nousee kohti taivaita monumentaalinen Empire State Building.  1920-luvulla Manhattan oli matalampi. Empire State Building rakennettiin vasta 1930-luvun alussa.

Silloin jättiläisen nimi oli Paavo Nurmi. Hän oli harjoitellut New Yorkissa kolmisen viikkoa laivamatkan jälkeen. Mutta hän ei ollut itse millään tavalla varma siitä, mitä tulee tapahtumaan. Hän ei ollut koskaan juossut hallikilpailuja. Valmistautumisaika oli jäänyt lyhyeksi. Eikä hän puhunut englantia.

Toisaalta New Yorkissa oli tuhansia suomalaisia. Tuohon aikaan Amerikassa oli lehtitiedon mukaan peräti 300 000 suomalaissiirtolaista. Minunkin isäni isoäiti oli yksi heistä. Ehkä hänkin odotti Nurmen avauskilpailua uteliaana, en tiedä. Lehdet ainakin kirjoittivat painomustetta säästämättä Nurmesta ja loivat valtavat odotukset.

6.1. Madison Square Garden oli loppuunmyyty. Hallin ulkopuolelle jäi 5000 pettynyttä ihmistä. Mutta hallin sisäpuolella saattoi aistia sähköisyyden, ja sankan tupakansavun!

The Indianapolis News kertoi sisämaassa
Nurmen ennätyksistä ja Rayn tappiosta.

Nurmen ohjelma ei ollut vain rasittava ja palautumiskykyä testaava. Hänelle oli lisäksi hankittu kovimmat mahdolliset vastustajat: Amerikan paras keskimatkojen juoksija Joie Ray mailille, ja Pariisiin varjo Ville "Willie" Ritola 5000 metrille.

Madison Square Gardenin puinen juoksurata oli vain 140 metriä pitkä. Se oli käytännössä koko ajan kaarrosta vasemmalle. Nurmen pitkälle askeleelle sen ei teoriassa olisi pitänyt sopia.

Mutta Paavo Nurmi mukautui yllättävän nopeasti "resonanssiin". Hän sai 1500 metrin väliajaksi 3.56, joka oli illan ensimmäinen maailmanennätys! Ja hän onnistui pysymään loppuun asti kärjessä. Maalissa hän pysäytti kellot aikaan 4.13,6. Toinen maailmanennätys!

Tämän jälkeen Nurmi pääsi hierojansa Eino Hakoniemen käsittelyyn, kunnes oli astuttava uudelleen täpötäyteen halliin. Katsomossa tunnelma oli ehkä vieläkin jännittyneempi kuin toista tuntia aikaisemmin mailin juoksun alkaessa. Nurmi oli osoittautunut maineensa veroiseksi kukistaessaan Joie Rayn. Mutta pystyisikö hän väsyneenä vastamaan amerikansuomalaisen Ritolan kovaan vauhtiin?

Pystyipä hyvinkin. Nurmella oli sama taktiikka kuin maililla. Hän tarkkaili alkumatkan, ja 33. kierroksella hän kiihdytti kärkeen.  Phantom Finn sai voittoajaksi 14.44,6. Se oli Nurmen kolmas ennätys saman illan aikana. Kaikki ennätykset olivat aikaisemmin olleet Joie Rayn nimissä!

On helppo uskoa, että Nurmen kilpailukalenterin tyhjät päivät täyttyivät tämän jälkeen pikavauhdilla.

Ennätyslaskuri

Nurmen tekemät  ennätykset Amerikan-kiertueella:

Ennätys matka tulos

• nro 1: 1500 m  3.56,0
• nro 2: Maili     4.13,6
• nro 3: 5000 m 14.44,6

Seuraava kilpailu on 15. tammikuuta. Seuraa Nurmen kilpailukiertuetta Aamulenkki-blogista!

P.S. Kaikki vuoden 1925 Amerikan-kiertueen kilpailuraportit löytyvät kuukausittain toimitettuina täältä.

Teemu Selänne oli suosituin suomalaisurheilija 2014

Googlen vuositilastojen mukaan Teemu Selänne oli viime vuoden kiinnostavin suomalaisurheilija. Koska urheilutoimittajien Vuoden urheilija julkistetaan vasta Urheilugaalassa (13.1.), laitan tähän näkyviin Googlen hakusuosikit ikään kuin lämmittelyksi:

1. Teemu Selänne
2. Enni Rukajärvi
3. Tuukka Rask
4. Pekka Rinne
5. Iivo Niskanen
6. Erik Haula
7. Kerttu Niskanen
8. Olli Jokinen
9. Jere Karalahti
10. Sami Jauhojärvi

Katsotaanpa vähän lähemmin listaa. Näkee, että se on suomalainen lista. Jääkiekkoilijoita on kuusi, hiihtäjiä kolme, ja ainoana naisena lumilautailija Enni Rukajärvi. Hämmästystä herättää esimerkiksi moottoriurheilijoiden puuttuminen tuolta hakulistalta: Mutta missä on Kimi?

Google on tehnyt myös viihdyttävän videokoosteen, joka kertoo viime vuoden hakutuloksista. Se kannattaa katsoa.

Urheilutoimittajien lista tulee varmasti näyttämään vähän toisenlaiselta kuin hakukoneen lista. Luultavasti urheilutoimittajien listalle mahtuu mukaan jokunen kesälajienkin edustaja!

Päivitänpä tätä postausta, koska tänään 11.1.2015 on Teemu Selänteen urheilu-uralla yksi hieno kulminaatiopiste, kun hänen pelinumeronsa 8 jäädytetään ja paita nostetaan Anaheim Ducksin kotihallin kattoon! Parhaat onnittelut Teemulle, suomalaiselle jääkiekolle, ja kaikille suomalaisille! Kiitos Teemu yli 20 vuoden hienoista hetkistä!