9.5.2015

Paavo Nurmi sai luvan kilpailla Fitchburgissa

9.5.1925 Kilpailu nro 50, voitto numero 47

Paavo Nurmen kilpailulupa Fitchburgin lauantain kilpailuun tuli viime hetkillä. Edellispäivänä lehdet saattoivat uutisoida, että AAU:n pääsihteeri Frederick W. Rubien oli antanut Paavo Nurmelle luvan kilpailemiseen.

Nurmen edellinen kilpailu oli edelliseltä viikonlopulta länsirannikolta, ja nyt oltiin siis itärannikon tuntumassa Fitchburgissa, Massachusettsin osavaltiossa, 200 mailia New Yorkista pohjoiseen.

Nurni, Ville Ritola ja heidän managerinsa Hugo Quist olivat olleet tutkinnassa useamman viikon ajan sen jälkeen, kun Quistin väitetysti esittämä 1500 dollarin vaatimus osallistumisesta Drake Relays –kisoihin Kansas Cityssä oli tullut julkisuuteen. Syytteen mukaan Nurmen starttihinta oli 1000 dollaria ja Ritolan 500 dollaria. Syytteen mukaan ajatuksena oli maksaa Nurmen matkat New Yorkista Des Moinesiin Iowaan ja takaisin sekä Nurmen kotimatka Suomeen.

Paavo Nurmi voitti San Franciscossa Lloyd Hahnin,
ja The Ogden Standard Examiner julkaisi kuvan
noin viikkoa myöhemmin.
Nurmi oli luonnollisesti tutkinnan pääkohde, vaikka Quist hoiti kaikki sopimusneuvottelut. Kilpailuluvan myöntäminen jo sovittuihin kilpailuihin, kuten Fitchburgiin, perustui Nurmen vetovoimaan. Järjestävä seura pystyi laittamaan taloutensa kerralla kuntoon, kun katsomot pullistelivat uteliaista ihmisistä Nurmen juostessa radalla.

Samaan aikaan kun Nurmen mahdollisia starttirahavaatimuksia tutkittiin, hänen suuruuttaan edelleen ylistettiin. Esimerkiksi The Ogden Standard Examiner julkaisi 8.5. kuvan San Franciscon Kezar Memorial –stadionin avajaiskilpailuista, missä Nurmi oli voittanut Lloyd Hahnin.

Fitchburgissa, ennen Reipas AC -urheiluseuran kilpailua, Nurmi antoi lausunnon, että hänen yhteistyönsä manageri Quistin kanssa on päättynyt.

Fitchburg Sentinel kertoi, että Nurmi saapui kaupunkiin lauantaiaamuna ja osallistuu kilpailuun klo 15.30 Crocker Fieldissä. Harrisburg Sunday Courierin mukaan kilpailuun saapui 7000 katsojaa. Tämä oli kuitenkin vain järjestäjien tavoite. Vasta maanantaina ilmestynyt paikallinen Fitchburg Centinel kertoi, että epätietoisuus Nurmen kilpailuluvasta oli tehnyt kilpailujen markkinoinnin vaikeaksi. Toisaalta järjestäjät pitivät lippujen hintoja korkealla. Niinpä katsomossa oli vain 2000 katsojaa.

Nurmi voitti 1,5 mailin tasoitusjuoksun ajalla 6.52,5.  Tasoitukset olivat 65–80 jaardia, mutta Nurmi tavoitti edellään lähteneet jo kilpailun puoliväliin mennessä. Mailin väliaika oli 4.32. Los Angelesissa Nurmi oli juossut kymmenen sekuntia paremmin, joka mainittiin nyt ennätykseksi. Hallissa Nurmi oli kuitenkin kahteen otteeseen juossut ajan 6.39,4, joka oli kaikkien aikojen paras aika tuolla matkalla.

Nurmi antoi Crocker Fieldin kentälle kehut. Hänen mukaansa rata on yksi parhaista, joilla hän on juossut. Samassa yhteydessä hän kuitenkin moitti jyrkkiä kaarteita.

Kilpailuihin osallistui suomalaistaustaisia juoksijoita Hurja- ja Tarmo-nimisistä seuroista.

Ennätyslaskuri
Kilpailu nro 50, ennätyksiä 29

Ei kommentteja: