maanantai 17. heinäkuuta 2017

Nouseeko Tero Pitkämäki legendojen rinnalle?

Täytyy ottaa vähän kantaa suomalaiseen urheilukeskusteluun. Tero Pitkämäki, 34, on tämän yleisurheilukesän ylivoimainen ykkösnimi kotimaassa. Tero on tällä hetkellä maailmantilastossa neljäntenä 88,27 metrin heitollaan.

Tero Pitkämäki tullaan muistamaan 2000-luvun alun
suurena suomalaisena yleisurheilusankarina.


Jos sen heiton olisi heittänyt joku toinen suomalainen, spekulaatioiden määrällä ei olisi mitään rajaa. Mutta kun sen on heittänyt Pitkämäki, se ei oikein tunnu miltään. Terolla on jo seitsemän arvokisamitalia. Mahdollisuus kahdeksannen mitalin voittamiseen Lontoon MM-kisoissa ei tunnu innostavan juuri ketään.

Mutta kun Roger Federer, 35, voittaa kahdeksannen kerran Wimbledonissa, sylki lentää suusta kun kilpaa kehumme pitkän uran pelannutta sveitsiläistä. Ja onhan Federer kieltämättä kehunsa ansainnut. Mutta huomaatteko tämän eron suhtautumisessamme?

Pitkämäestä on tavallaan tullut oman menestyksensä vanki. Hän on pelastanut Suomen yleisurheilumaineen jo monissa arvokisoissa. Ja hänen varassaan se maine on MM-Lontoossakin.

Jos Tero jatkaa uraansa ja pysyy ehjänä, hän olisi luonteva lipunkantaja Tokion olympiakisoissa 2020. Kun Tokio järjesti edelliset olympiakisat 1964, Pauli Nevala voitti keihäänheitossa olympiakultaa.

Tero oli paras suomalainen yleisurheilija Ateenassa (8.) ja Pekingissä (3.). Viime vuonna Riossa hän jäi kyllä karsintaan, mutta siihen oli omat syynsä. 

Rion olympiavoittaja Thomas Röhler heitti toukokuussa ennätyksensä 93,90. Hänen maanmiehensä Johannes Vetterillä oli viikko sitten Luzernissä maaginen päivä. Vetter heitti neljä kertaa yli 90 metriä. Neljännen kierroksen heitto kantoi 94,44. Vain ME-mies Jan Zelezny on heittänyt nykykeihästä pitemmälle.

Maailmantilaston kolmonen on kolmas saksalainen Andreas Hofmann toukokuisella 88,79 metrin kaarellaan. Myös tsekki Jakub Vadlejch ja kreikkalainen Ioannis Kiriazis ovat heittäneet yli 88 metriä. Eikä kenialainen maailmanmestari Julius Yegokaan ole kaukana 87,97 metrin tuloksellaan.

Pitkämäen puolesta puhuu kokemus. Nuorten U23 EM-kisoissa Bydgoszczissa Kiriazis sai tyytyä hopeaan  81 metrin heitolla. Arvokilpailuheittäminen onkin ihan eri laji kuin tilastoheittäminen. MM-Lontoon ennakkosuosikkeja ovat nyt tilastoykkönen Vetter, jolla ei ole vielä yhtään arvokisamitalia, ja olympiavoittaja Röhler. Tässä tilanteessa Pitkämäki on haastaja. Ja se sopii suomalaiselle luonteelle.

Pitkämäki ei ole hävinnyt tällä kaudella kenellekään suomalaiselle. Itse asiassa muut ovat pyöreästi kymmenen metriä Teron perässä. Kun Teron kotikulmilla Seinäjoella järjestetään Kalevan kisat, yksi mestaruus voitaisiin jakaa jo parkkipaikalla. Tero on niin ylivoimainen, että hänen voitostaan ei tahdo saada enää uutista. Tai niin, tulossa olisi nyt se kahdeksas (sic!) SM-kulta, jolla pääsisi Matti Järvisen ja Seppo Rädyn rinnalle Kalevan kisojen tilastoissa. Kymmenen maailmanennätyksen heittäjä Matti Järvinen on sellainen lajilegenda, että ulkomaalaiset keihäänheittäjät opettelevat lausumaan hänen nimeään samalla kun opettelevat ristiaskelia. Ja Räty… supisuomalainen legenda kaikessa lahjomattomuudessaan.

Järvisen ja Rädyn rinnalla Pitkämäen nimi olisi pysyvästi legendojen joukossa.

perjantai 14. heinäkuuta 2017

Rolf Haikkola 90 vuotta

Tänään perjantaina 90 vuotta täyttävä Rolf Haikkola on yksi suomalaisen yleisurheilun suurista nimistä. Rolle sai viime syksynä Aleksis Kiven seuralta hienon tunnustuksen, Eskon Puumerkin. Palkinto jaetaan vuosittain henkilölle, joka on osoittanut omaavansa aitoa suomalaista sinnikkyyttä ja itsepäisyyttä, ja joka näiden ominaisuuksiensa ansiosta on Nummisuutarin Eskon tavoin piirtänyt puumerkkinsä aikakirjoihin.

Moni luulee, että Haikkolan sinnikkyydellä viitataan hänen kauteensa nelinkertaisen olympiavoittajan Lasse Virénin valmentajana. Joku toinen voi ajatella, että Rollen toiminta Suomen Urheiluliiton toimitusjohtajana 1977–1985 on ollut perusteena Eskon puumerkki-tunnustukseen.

Suomalaista sinnikkyyttä: Rolf Haikkola
sai viime syksynä Eskon Puumerkin.
No, kyllähän Rollelle se tunnustus toisen Myrskylän pojan eli Lassen valmentamisesta tuli. Mutta minä kerron nyt Rollen todellisesta luonteesta. Rolle tunnettiin kovana valmentajana, Hänen valmennustiiminsä nimi oli Raaka-Rollen Kopla. Siellä oli tähtinä Keijo Ceder ja Parta-Pekka Juutilainen. Ja monia muita. He varmasti tiesivät tämän tarinan, mitä nyt kerron.

Rolle asui Porissa 1951–53 ja edusti Rosenlewin Urheilijoita (RU-38). Heillä oli Suomen paras viestijoukkue 4x1500 metrillä. He olisivat voittaneet Suomen mestaruuden myös tänä vuonna.

Kerron tässä välissä, että Rolle tapasi legendaarisen Hannes Kolehmaisen useammankin kerran. Juostuaan 5000 metrillä ennätyksensä 14.36 hän meni hakemaan ajan tavan mukaan Hanneksen urheiluliikkeestä piikkarit.

Olympiakesänä 1952 Rolle osallistui Hanneksen kanssa Porissa Helsingin olympiakisojen rahankeräysjuoksuun. Hanneshan oli aktiivisesti mukana näissä tempauksissa.

Yksi Haikkolan hienoimmista voitoista oli Helsingin olympiakisojen estejuoksun voittajan Horace Ashenfelterin kukistaminen Porissa olympiakisojen jälkikisoissa. Matkana oli 3000 metriä ilman esteitä.

Mutta niin, mistä se Raaka-Rollen nimi sitten tulee?

Kalevan kisat järjestettiin Helsingin olympiakisojen jälkeen Seinäjoella. Siinä mielessä hauska juttu, että ensi viikonloppuna (20.–23.7.2017) Seinäjoki toimii jälleen Kalevan kisojen isäntäkaupunkina. Rolle sijoittui 1500 metrillä ja 5000 metrillä lupauksia herättävästi neljänneksi. Hän nousi näillä juoksuillaan maajoukkueeseen Norjaan, kun ykkösmiehistö kilpaili samaan aikaan Pariisissa maaottelussa Ranskaa vastaan.

Maaottelut järjestettiin syyskuun puolivälissä. Alun perin Haikkola oli lähdössä Osloon vain 1500 metrille, mutta sitten joukkueen johto sanoi, että Haikkolaa tarvittaisiin myös 5000 metrillä.

Rolle kertoi tämän tarinan minulle viime helmikuussa, joten muistan sen tapaamisen jälkeen tekemieni muistiinpanojen pohjalta tarkasti. Rolle ilmoitti, että hänellä on niin tiukat piikarit, että hän pystyy juoksemaan niillä vain 1500 metriä. No, ilmeisesti kaikki Oslon urheiluliikkeet koluttiin perjantaina, mutta isompia juoksupiikkareita ei vaan löytynyt.

Ja kaiken lisäksi se 5000 metriä juostiin ensin. Ja nyt varoitus: Nyt kannattaa heikkohermoisten lopettaa lukeminen.

Rolle ilmoitti, että kyllä hän voisi juosta sen vitosenkin. Hän sijoittui kolmanneksi kohtuullisella ajalla 14.39,0. Juoksun aikana hän tiesi jo, että pienet piikkarit koituivat kohtalokkaiksi. Totuus paljastui, kun hän otti maalissa kengät pois jaloistaan. Molempien isovarpaiden kynnet lilluivat lähes puolittain irti, ja kynsien alla oli paljon verta.

Oli selvää, että niillä jaloilla ei seuraavana päivänä juostaisi. Mutta Rollelle 1500 metriä oli sillä hetkellä ehkä parempi matka. Ja hän halusi juosta. Rolle otti kämpillä partakoneen terän, ja viilsi isovarpaidensa kynnet halki. Sen jälkeen hän puristi veret pois kynsien alta…

Varpaat olivat niin hellät ja arat, että yöllä peittokaan ei voinut osua niihin. Kipu oli aivan sietämätön. Mutta uhrauksia piti tehdä, Suomen puolesta.

Aamulenkki sukkasillaan, sillä kenkiä ei kivun vuoksi voinut ajatellakaan. Alkuverryttely sukkasillaan. Sitten piikkarit äärimmäisen varovasti jalkaan.

Itse kilpailusta Rolle sanoi, että onneksi kukaan ei lähtenyt pitämään kovaa vauhtia. 800 metrin väliaika oli 2.04:n luokkaa. Lopussa kaikki rynnistivät lähes samassa rintamassa maaliin. Ja niin vain Rolle saattoi siinä loppukirin huumassa unohtaa kipeät varpaansa, ja hän heittäytyi ensimmäisenä maaliin! Voittoaika oli 3.55,6, ja kaikki neljä juoksijaa olivat maalissa sekunnin sisällä.

Hieno muisto Rollelle jäi myös Länsi-Saksa-maaottelusta vuonna 1954. Rolle voitti 5000 metriä jättäen taakseen muun muassa olympiakisojen pronssimitalistin Herbert Schaden ja Urho Julinin, jonka kanssa he kisasivat niihin aikoihin tasaisesti. Julin sai lisäksi saman ajan 14.16,2 kuin Haikkola. Vielä edellisvuonna he olivat kuljettaneet peräkkäisillä osuuksilla Rosenlewin Urheilijoiden viestikapulaa 4x1500 metrillä, mutta sen jälkeen Rolle siirtyi Helsingin Kisa-Veikkoihin.

Heinäkuun alussa 1954 Lahdessa järjestetyissä SM-viesteissä Julin ja RU-38:n ankkuri Ilmari Taipale olivat pitäneet huolen, että Rosenlewin Urheilijoiden kvartetti pystyi pitämään Haikkolan ja tämän uuden seuran HKV:n takanaan, vaikka HKV:n ankkurina oli estehirmu Olavi Rinteenpää.

Mutta siihen loppui Rosenlewin Urheilijoiden valtakausi miesten 4x1500 metrin viestijuoksussa. Seuraavana vuonna SM-viestit järjestettiin Helsingissä. Juhani Väisänen ja Reino Nieminen olivat HKV:n alkuosuuksien juoksijat. Haikkola juoksi kolmannen osuuden, ja ankkurina oli Pertti Eräkare. Loppuaika oli Suomen ennätys 15.47,6.


Seuraavana vuonna Rolle oli taas mukana HKV:n joukkueessa, joka paransi Suomen ennätyksen aikaan 15.46,2. Kun Rolle oli jo RU-38:n vuosinaan ollut kahdesti parantamassa 4x1500 metrin Suomen ennätystä, hän tuli osallistuneeksi neljä kertaa SE:n parantamiseen tonnivitosen viestissä. Kukaan muu suomalaisjuoksija ei ole pystynyt samaan.

keskiviikko 12. heinäkuuta 2017

Orimattilan haulikkoampujien vieraana

Kävin tutustumassa Orimattilan Seudun Urheiluampujien toimintaan. Vuonna 1996 perustettu OSU on Suomen viimeisimmän kesälajien olympiavoittajan Satu Mäkelä-Nummelan seura. Satu mietti Pekingissä 2008, tulevatko kotipuolessa marjat poimituiksi ja paukutti siinä ohessa savikiekkoja alas sellaisella tarkkuudella, että kaulaan pujotettiin kultamitali.

Satu Mäkelä-Nummelan nimmari lipassa.
Minä sain Orimattilassa päähäni Satun nimikirjoituksella varustetun lippalakin, jota en kuitenkaan malta käyttää, vaan laitan sen kirjahyllyn ylähyllylle muiden aarteiden joukkoon.

Orimattila on suomalaisen trap-ammunnan mekka. Bakun EM-kisoihin (20.7.–3.8.2017) nimetyistä 11 trap-ampujasta kahdeksan edustaa Orimattilan Seudun Urheiluampujia. Kaksoistrapin Suomen mestariksi juuri ampunut Miki Ylönen teki hirsimökin yläkerrassa viisumianomustaan. Ja Satu Mäkelä-Nummela ampui muutaman valmistavan laukauksen ennen torstaina alkavaa Italian-kilpailumatkaansa. Viikonloppuna ammutaan Lonatossa Daniele Perazzi Challenge, suuren luokan ampumakilpailu, tai -tapahtuma. Sen jälkeen onkin jo vuorossa matka kuumaan Azerbaidzhaniin.

Tällä kertaa Orimattilan ampumaurheilukeskuksen pöhinä johtui siitä, että siellä alkaa torstaina nuorten 9. kansainvälinen haulikkokisa, Shotgun Cup. Cupin edellinen kilpailu ammuttiin Suhlissa Saksassa, ja finaali ammutaan Porpettossa Italiassa.

Orimattilan kilpailu on yksi Suomi 100-juhlavuoden tapahtumista. Siihen osallistuu nuoria ampujia yhdeksästä maasta, muiden muassa Italiasta, Intiasta, Englannista, Ruotsista ja Norjasta.

Mikäli ulkomaiset nuoret vieraat tulevat kymmenen vuoden päästä uudelleen Orimattilaan kisoihin, heille aukeaa aivan erilainen maisema, sillä paikalliset koululaiset istuttivat toukokuussa ampumaradan takaa nousevan meluvallin päälle 720 kuusentainta itsenäisyyden juhlavuoden muistometsiköksi. Istuttajina oli 46 oppilasta Luhtikylän koulusta. Tempauksessa olivat mukana OSU:n ja Luhtikylän koulun lisäksi Lions Club Orimattila, Uudenmaan metsänhoitoyhdistys ja Ampun 4H-yhdistys.


OSU:n toiminnasta kertoilivat kunniapuheenjohtaja Olavi Malminen, puheenjohtaja Pertti Könönen ja varapuheenjohtaja Raine Keskipasma. He vakuuttivat, että OSU antaa kaiken tukensa Lahden Ampumaseuralle, joka on saanut järjestettäväkseen haulikkolajien maailmancupin vuonna 2019. Se on Suomen Ampumaurheiluliiton 100-vuotisjuhlavuoden pääkilpailu.

lauantai 25. maaliskuuta 2017

Urheilutoimittajain Liitto

Urheilutoimittajain Liiton vuosikokous keskiviikkona: Minut valittiin uudeksi UL:n puheenjohtajaksi. Heikki Miettinen johti liittoa kahdeksan vuotta ja jätti liiton hyvässä kunnossa.

Yritän olla kaiken aikaa, että hei, eihän tämä mitään... Mutta oikeasti, tämä on hieno luottamustehtävä. Olen otettu ja yritän toimia saamani luottamuksen arvoisesti. Täytyy kuitenkin muistaa, että liiton muodostaa aktiivinen jäsenistö. Puheenjohtaja ja hallitus ovat jäsenistön palvelijoita.

UL perustettiin vuonna 1931 urheilutoimittajien yhdyssiteeksi. Säännöissä määritellään yhdistyksen tarkoitus seuraavasti:
”Yhdistyksen tarkoituksena on olla Suomen urheilutoimittajien ja heidän paikallisyhdistystensä yhdyssiteenä, valvoa heidän ammatillisia etujaan, kehittää heidän ammattitaitoaan sekä ylläpitää ja edistää keskinäistä yhteydenpitoa ja yhteisymmärrystä.”

Entisistä puheenjohtajista olen tavannut, tietysti Heikin lisäksi, Esa Maarasen, Paul Lemströmin, Timo Järviön, Göran Wallénin, Matti Salmenkylän, Pentti Vuorion, Stig Häggblomin ja Harri Eljangon.

Tuota nimilistaa katsellessa tulee mieleen tapaus 1990-luvun lopulta. Järjestin urheilutoimittajaseminaarin, jonka pääpuhujaksi toin KOK:n hovikriitikkona tunnetun tutkivan toimittajan Andrew Jenningsin. Salmenkylän Matti, joka tunsi minut jo HKV:n vuosiltani, antoi minulle siitä suorasanaiset moitteet. Sellaista Jenningsiä ei olisi pitänyt tuoda Suomeen.

Benedek Oláh (vas.) on lupaavimpia olympiaurheilijoitamme.
Erosimme toki sovussa. Seuraavalla kerralla tavatessamme Matti antoi minulle KOK:n leimalla varustetun kuivamustekynän. Ehkä hänen palautteensa oli vaivannut enemmän häntä kuin minua.

Arvostukseni Matti Salmenkylää kohtaan ei saanut kolausta saamistani moitteista. Eikä siitä lahjuskynästäkään. Se on minulla vieläkin tallella.


Vuonna 2006 edesmennyt Matti Salmenkylä oli käsittääkseni ainoa suomalainen urheilutoimittaja, joka on saanut Kansainvälisen olympiakomitean korkeimman tunnustuksen, Olympic Orderin.

Keskiviikkona vuosikokouksen jälkeen järjestetyssä koulutusseminaarissa kolme oman lajinsa suomalaista huippua kertoi omia kuulumisiaan. Oli mielenkiintoista kuulla triathlonisti Kaisa Lehtosen tavoitteista nousta Ironman-kisan ykköseksi ja miekkailija Niko Vuorisen filosofisesta pohdiskelusta. 

Kolmas urheilijavieras oli Benedek ”Pentti” Olàh, joka singahti Rion olympialaisissa suomalaisen urheiluyleisön tietoisuuteen ensimmäisenä suomalaisena olympiatason pöytätennispelaajana.

Tämä kolmikko esiintyi niin vakuuttavasti, että heitä kehtaa suositella esiintymään mihin tahansa. Ja kääntäen, heidän urheilusuorituksiaan on jatkossa todella mielenkiintoista seurata.