tiistai 5. syyskuuta 2017

Kekkonen rakentaa yhä Suomen ja Viron suhteita

Viron ja Suomen suhteet ovat aivan poikkeukselliset. Tuskin missään muussa maassa arvostetaan toisen maan valtionpäämiestä yhtä suuresti kuin Virossa Suomen tasavallan presidenttiä Urho Kekkosta.
Kun Viro täyttää ensi vuonna, 2018, täydet 100 vuotta, Kekkonen nousee varmuudella esiin yhtenä suomalais-virolaisen yhteistyön voimakkaimmista tukipylväistä.
Kekkonen toimi Suomalais-Virolaisen seuran esimiehenä 1938–1945 eli seuran lopettamiseen asti. Yleisurheilussa Kekkonen oli Suomen Urheiluliiton puheenjohtajana aloittanut Viro-maaottelut vuonna 1934. Maaotteluja käytiin vuosittain vuoteen 1939, yhteensä kuusi kertaa. Maaotteluyhteys rakennettiin uudelleen Neuvosto-Viroon sen jälkeen, kun Kekkonen oli tullut tasavallan presidentiksi. Olikohan Kekkosella sormensa pelissä siinä, että Viro kohdattiin jälleen vuonna 1957, vain vuosi Kekkosen presidentiksi tulon jälkeen? Ajattelen, että näin olisi voinut olla.

Ex Libris: Urho Kaleva Kekkonen

Kekkosen Virossa nauttimasta suosiosta kertoo mielenkiintoinen Ex Libris, jonka tunnettu virolainen kuvataiteilija ja karikatyyrien tekijä Hugo Hiibus on tehnyt. Kuvassa kaljupäinen hiihtäjä syöksyy ensimmäisenä laskuun. Karikatyyri kuvaa ensimmäisenä menevää vahva miestä, ja taustalla liehuva Suomen lippu kuvastaa tilanteen merkityksellisyyttä: lippu salkoon, Kekkonen on ladulla!
Olisi mielenkiintoista tietää tarkemmin, millainen tarina Hiibuksen tekemään kuvaan liittyy.
Ilmeisesti Ex Libris on vuodelta 1980, eli Kekkonen oli silloin vielä presidenttinä. Mutta vuonna 1929 syntynyt Hiibus on voinut olla jollain tavoin itsekin mukana kuvioissa jo vuonna 1964, jolloin Kekkonen teki myyttisen vierailunsa Tarttoon.
Tuolla epävirallisella valtiovierailulla kovakuntoinen Kekkonen pudotti Moskovan turvamiehet kannoiltaan tehdessään Käärikun maisemissa 17 kilometrin hiihtolenkin. Kuvaakohan Hiibuksen tekemä Ex Libris juuri tuota hiihtolenkkiä?
Ex Libriksen näkökulma on selvästi perässähiihtäjän näkökulma. Onko katsojana kyydistä pudonnut turvamies? Vai onko katsojana sittenkin tavallinen Neuvostoliiton ikeessä elänyt virolainen, joka aistii Kekkosen voimakkaassa hahmossa omaa tukahdutettua vapauden kaipuutaan?

UKK-arkiston johtaja Pekka Lähteenkorva kertoi, että arkistokin on kiinnostunut tähän Ex Librikseen liittyvistä tiedoista. Onkohan kukaan nähnyt tätä Ex Libristä kirjoissa? Tai onko Hugo Hiibus kertonut jossakin tähän liittyvää tarinaa?

perjantai 25. elokuuta 2017

Hyvä seurahenki Pickalan vahvuutena

Hyvän seurahengen merkitys on tullut vahvasti esiin, kun olen perehtynyt Pickala Golfin toimintaan. Ystäväni Timo Eskeli on Pickala Golf ry:n puheenjohtaja, ja yhteishengen merkitys on toistunut muun muassa hänen puheissaan. Ja se toistuu lähes kaikkien pickalalaisten puheissa.
Yhdessä tekeminen on arvokas asia. Pickalan kokee yhteiseksi asiaksi 1900 Pickalan jäsentä. Se on suuri tekijä Siuntiossa alkaen vaikka niinkin maanläheisestä asiasta kuin veroeuroista. Ja Siuntion tulevaisuutta ajatellen Pickalan kehitysvisiot ovat erityisen kiinnostavia.
Pickala on Suomen suurin golfkeskus: Kolme täysimittaista kenttää ja lisäksi kuuden reiän Garden-kenttä, eli yhteensä 60 reikää.
Pickalan asukkaiden Ryder Cup pelattiin Garden-kentällä.

Kun Asuntosäätiö osti vuonna 1960 Störsvikin kartanon maat ja sen ympäriltä alueita, säätiölle tuli kerralla yli 600 hehtaaria maata.
Asuntosäätiön työnäyte oli kansainvälistäkin tunnustusta saaneen Tapiolan puistokaupungin rakentaminen. Muistan vieläkin, kun teimme 1970-luvulla Kouvolasta luokkaretken Helsinkiin. Tuolloin kävimme katsomassa myös Tapiolaa. Se oli sen ajan nähtävyys.
Pickalaa on rakennettu samoilla periaatteilla kuin Tapiolaa. Ihmisten hyvinvointi on ollut suunnittelun ja kaavoituksen lähtökohtana. Missään muualla Suomessa ei ole onnistuttu rakentamaan yhtä aikaa golfkenttää ja pysyvää asutusta yhtä suunnitelmallisesti kuin Pickalassa. Pickalan erityisluonteeseen kuuluu, että osa kenttien läheisyydessä sijaitsevista asunnoista on tarkoitettu vain kesäasunnoiksi.
Tuoreimman esimerkin Pickalan alueen rakentamisesta tarjoavat Minivillat, jotka nousivat viime vuonna entiselle jättömaalle. Tai siis minä en ainakaan osannut vielä pari vuotta sitten katsoa, että siinähän on loistava paikka golfareiden mökeille. Kysykää niistä minivilloista tarkemmin Anna Kyyhkyseltä tai Kati Lehesmaalta.
Tänä vuonna on kulunut 30 vuotta siitä, kun Pickala Golf ry perustettiin. Yhdistyksen toiminta on ollut kunnianhimoista, reipasta, ja iloista. Golfliitto on jo ties kuinka monta kertaa palkinnut Pickalan muun muassa vuoden kilpaseurana, ja naisystävällisenä seurana.
Markus Suojoki (vas.), Timo Eskeli ja Sanna Haavisto ovat
pickalalaisille tuttuja avainhenkilöitä.
Hyvän seurahengen lisäksi Pickalan toiminnassa korostuu laadukkuus. Golfakatemia oli laadukas jo Mika Piltzin valmennuskauden aikana, mutta nyt Pasi Purhosen ja Jan Forsellin tavoitteena on kehittää akatemiaa vieläkin paremmaksi.
Vaikka ylivoimaisesti suurin osa Pickalan noin 1900 jäsenestä on tavallisia klubipelaajia, on seuran riveissä myös joitakin ammattilaisia. Linda Henriksson ja Marika Voss pelaavat naisten haastajakiertueella ja pyrkivät saamaan paikan Euroopan kiertueella. Se on tavoite, vaikka naisten Euroopan kiertue LET onkin tällä hetkellä kriisissä.
Koska pelejä on vähän, suomalaiset naisammattilaiset keräsivät tarmonsa ja päättivät järjestää kotimaassa naisten oman tapahtuman. Pink Pro Am Challenge pelataan Pickalassa lauantaina 2. syyskuuta. Tapahtuman pääyhteistyökumppaniksi on tänä vuonna lupautunut Suomen Golfliitto, joka on oivaltanut Pickalan tapahtuman arvon lajin ja erityisesti naisten golfin kokonaismarkkinoinnin kannalta. Sattumalta tuona samana päivänä klubilla juhlitaan myös Pickalan 30-vuotista taivalta.
Pink Pro Am Challenge 2017 -tapahtuma käynnistyy lauantaina 2. päivä syyskuuta klo 12.

Kentänhoito Pickalassa

Golfissa ”kaikki” perustuu kenttien kuntoon. Pickalassa on kenttämestarina Markus Suojoki. Lisäksi Pickalan kentän kehittämisryhmällä on oma kenttämestarinsa, Pekka Karttunen. Heidän johdollaan tehdään erinomaista työtä.
Seaside-kentän viheriöiden uudistaminen on kansainvälisestikin tunnetun kenttäsuunnittelijan Martin Ebertin käsialaa. Hänen toimistonsa on painanut sormenjälkensä useiden suomalaiskenttien lisäksi myös sellaisiin klassikkokenttiin kuin Royal Troon, Trump Turnberry ja Royal Portrush.
Turnberry on isännöinyt The Open Championshipiä vuosina 1977, 1986, 1994 ja 2009. Royal Portrush on ollut kerran The Openin isäntänä, vuonna 1951. Kun Portrushin kenttä vuonna 1888 avattiin, siellä oli kaksi kenttää, edistyksellisesti omat kentät miehille ja naisille!
Royal Troon kasvoi 18-reikäiseksi links-kentäksi vuonna 1884. Siellä järjestettiin ensimmäisen kerran The Open vuonna 1923, jolloin nuori englantilainen Arthur Havers löi viimeisen lyöntinsä suoraan bunkkerista reikään. Tuolla taitavalla lyönnillä hän onnistui saamaan ratkaisevan yhden lyönnin edun Walter Hageniin. The Open on järjestetty Royal Troonilla myös 1950, 1962, 1973, 1982, 1989, 1997 ja 2004.

Pickala menestyy kilpailuissa

Mutta Pickalastahan nyt piti puhua. Seuran hyvä menestys kotimaisissa arvokisoissa on jatkunut nyt 30-vuotisjuhlavuonna. Tänä vuonna nuorten joukkuemestaruuden voittaneessa joukkueessa pelasivat Henni Mustonen, Liv Lemström, Ida Horttanainen, Perre Papunen, Jaapo Jämsä, Jesse Waaralinna, Samu Rytsölä, Aleksi Heikkinen ja Sakari Kuosmanen. Joukkueen valmentajana Salo Golfin piilovaikealla kentällä oli Pasi Purhonen.

Senioriladyjen EM-joukkuekilpailut järjestettiin
Pickalassa vuonna 2002.
Nuorten menestys on hyvää jatkoa Pickalan vanhempien pelaajien aloittamalle menestyksekkäälle ketjulle. Kansainvälisesti menestyneistä Pickalan pelaajista täytyy ensimmäisenä mainita henkilökohtaiset EM-mitalistit Marco Willberg ja Anna-Maria Lehtonen. Iso suunnannäyttäjä oli parhaina vuosinaan myös Annukka Taukojärvi, jonka kansainvälinen ura päättyi Pickalassa järjestetyissä senioriladyjen EM-joukkuekisoissa vuonna 2002.
 Pickalan historiasta ja visioista voi lukea tarkemmin keväällä kirjoittamastani historiikista ”Suuria tekoja ja vahvoja visioita. Pickala Golf 30 vuotta.” Juuri painosta tulleen kirjan on taittanut Aleksi Mustonen, 30-vuotias pickalalainen, jolla on hämmästyttävä visuaalinen taito. Sanoisin, että Aleksi ei ole visualistina vain singelitasoa, vaan hän tekee visuaalisen suunnittelijan työtä 0-tasoituksella. Olen itsekin suorittanut graafisesta suunnittelusta approbaturin. Se antaa juuri sellaisen pohjan, että ymmärrän kumartaa, kun tapaan todellisen mestarin.


maanantai 17. heinäkuuta 2017

Nouseeko Tero Pitkämäki legendojen rinnalle?

Täytyy ottaa vähän kantaa suomalaiseen urheilukeskusteluun. Tero Pitkämäki, 34, on tämän yleisurheilukesän ylivoimainen ykkösnimi kotimaassa. Tero on tällä hetkellä maailmantilastossa neljäntenä 88,27 metrin heitollaan.

Tero Pitkämäki tullaan muistamaan 2000-luvun alun
suurena suomalaisena yleisurheilusankarina.


Jos sen heiton olisi heittänyt joku toinen suomalainen, spekulaatioiden määrällä ei olisi mitään rajaa. Mutta kun sen on heittänyt Pitkämäki, se ei oikein tunnu miltään. Terolla on jo seitsemän arvokisamitalia. Mahdollisuus kahdeksannen mitalin voittamiseen Lontoon MM-kisoissa ei tunnu innostavan juuri ketään.

Mutta kun Roger Federer, 35, voittaa kahdeksannen kerran Wimbledonissa, sylki lentää suusta kun kilpaa kehumme pitkän uran pelannutta sveitsiläistä. Ja onhan Federer kieltämättä kehunsa ansainnut. Mutta huomaatteko tämän eron suhtautumisessamme?

Pitkämäestä on tavallaan tullut oman menestyksensä vanki. Hän on pelastanut Suomen yleisurheilumaineen jo monissa arvokisoissa. Ja hänen varassaan se maine on MM-Lontoossakin.

Jos Tero jatkaa uraansa ja pysyy ehjänä, hän olisi luonteva lipunkantaja Tokion olympiakisoissa 2020. Kun Tokio järjesti edelliset olympiakisat 1964, Pauli Nevala voitti keihäänheitossa olympiakultaa.

Tero oli paras suomalainen yleisurheilija Ateenassa (8.) ja Pekingissä (3.). Viime vuonna Riossa hän jäi kyllä karsintaan, mutta siihen oli omat syynsä. 

Rion olympiavoittaja Thomas Röhler heitti toukokuussa ennätyksensä 93,90. Hänen maanmiehensä Johannes Vetterillä oli viikko sitten Luzernissä maaginen päivä. Vetter heitti neljä kertaa yli 90 metriä. Neljännen kierroksen heitto kantoi 94,44. Vain ME-mies Jan Zelezny on heittänyt nykykeihästä pitemmälle.

Maailmantilaston kolmonen on kolmas saksalainen Andreas Hofmann toukokuisella 88,79 metrin kaarellaan. Myös tsekki Jakub Vadlejch ja kreikkalainen Ioannis Kiriazis ovat heittäneet yli 88 metriä. Eikä kenialainen maailmanmestari Julius Yegokaan ole kaukana 87,97 metrin tuloksellaan.

Pitkämäen puolesta puhuu kokemus. Nuorten U23 EM-kisoissa Bydgoszczissa Kiriazis sai tyytyä hopeaan  81 metrin heitolla. Arvokilpailuheittäminen onkin ihan eri laji kuin tilastoheittäminen. MM-Lontoon ennakkosuosikkeja ovat nyt tilastoykkönen Vetter, jolla ei ole vielä yhtään arvokisamitalia, ja olympiavoittaja Röhler. Tässä tilanteessa Pitkämäki on haastaja. Ja se sopii suomalaiselle luonteelle.

Pitkämäki ei ole hävinnyt tällä kaudella kenellekään suomalaiselle. Itse asiassa muut ovat pyöreästi kymmenen metriä Teron perässä. Kun Teron kotikulmilla Seinäjoella järjestetään Kalevan kisat, yksi mestaruus voitaisiin jakaa jo parkkipaikalla. Tero on niin ylivoimainen, että hänen voitostaan ei tahdo saada enää uutista. Tai niin, tulossa olisi nyt se kahdeksas (sic!) SM-kulta, jolla pääsisi Matti Järvisen ja Seppo Rädyn rinnalle Kalevan kisojen tilastoissa. Kymmenen maailmanennätyksen heittäjä Matti Järvinen on sellainen lajilegenda, että ulkomaalaiset keihäänheittäjät opettelevat lausumaan hänen nimeään samalla kun opettelevat ristiaskelia. Ja Räty… supisuomalainen legenda kaikessa lahjomattomuudessaan.

Järvisen ja Rädyn rinnalla Pitkämäen nimi olisi pysyvästi legendojen joukossa.

perjantai 14. heinäkuuta 2017

Rolf Haikkola 90 vuotta

Tänään perjantaina 90 vuotta täyttävä Rolf Haikkola on yksi suomalaisen yleisurheilun suurista nimistä. Rolle sai viime syksynä Aleksis Kiven seuralta hienon tunnustuksen, Eskon Puumerkin. Palkinto jaetaan vuosittain henkilölle, joka on osoittanut omaavansa aitoa suomalaista sinnikkyyttä ja itsepäisyyttä, ja joka näiden ominaisuuksiensa ansiosta on Nummisuutarin Eskon tavoin piirtänyt puumerkkinsä aikakirjoihin.

Moni luulee, että Haikkolan sinnikkyydellä viitataan hänen kauteensa nelinkertaisen olympiavoittajan Lasse Virénin valmentajana. Joku toinen voi ajatella, että Rollen toiminta Suomen Urheiluliiton toimitusjohtajana 1977–1985 on ollut perusteena Eskon puumerkki-tunnustukseen.

Suomalaista sinnikkyyttä: Rolf Haikkola
sai viime syksynä Eskon Puumerkin.
No, kyllähän Rollelle se tunnustus toisen Myrskylän pojan eli Lassen valmentamisesta tuli. Mutta minä kerron nyt Rollen todellisesta luonteesta. Rolle tunnettiin kovana valmentajana, Hänen valmennustiiminsä nimi oli Raaka-Rollen Kopla. Siellä oli tähtinä Keijo Ceder ja Parta-Pekka Juutilainen. Ja monia muita. He varmasti tiesivät tämän tarinan, mitä nyt kerron.

Rolle asui Porissa 1951–53 ja edusti Rosenlewin Urheilijoita (RU-38). Heillä oli Suomen paras viestijoukkue 4x1500 metrillä. He olisivat voittaneet Suomen mestaruuden myös tänä vuonna.

Kerron tässä välissä, että Rolle tapasi legendaarisen Hannes Kolehmaisen useammankin kerran. Juostuaan 5000 metrillä ennätyksensä 14.36 hän meni hakemaan ajan tavan mukaan Hanneksen urheiluliikkeestä piikkarit.

Olympiakesänä 1952 Rolle osallistui Hanneksen kanssa Porissa Helsingin olympiakisojen rahankeräysjuoksuun. Hanneshan oli aktiivisesti mukana näissä tempauksissa.

Yksi Haikkolan hienoimmista voitoista oli Helsingin olympiakisojen estejuoksun voittajan Horace Ashenfelterin kukistaminen Porissa olympiakisojen jälkikisoissa. Matkana oli 3000 metriä ilman esteitä.

Mutta niin, mistä se Raaka-Rollen nimi sitten tulee?

Kalevan kisat järjestettiin Helsingin olympiakisojen jälkeen Seinäjoella. Siinä mielessä hauska juttu, että ensi viikonloppuna (20.–23.7.2017) Seinäjoki toimii jälleen Kalevan kisojen isäntäkaupunkina. Rolle sijoittui 1500 metrillä ja 5000 metrillä lupauksia herättävästi neljänneksi. Hän nousi näillä juoksuillaan maajoukkueeseen Norjaan, kun ykkösmiehistö kilpaili samaan aikaan Pariisissa maaottelussa Ranskaa vastaan.

Maaottelut järjestettiin syyskuun puolivälissä. Alun perin Haikkola oli lähdössä Osloon vain 1500 metrille, mutta sitten joukkueen johto sanoi, että Haikkolaa tarvittaisiin myös 5000 metrillä.

Rolle kertoi tämän tarinan minulle viime helmikuussa, joten muistan sen tapaamisen jälkeen tekemieni muistiinpanojen pohjalta tarkasti. Rolle ilmoitti, että hänellä on niin tiukat piikarit, että hän pystyy juoksemaan niillä vain 1500 metriä. No, ilmeisesti kaikki Oslon urheiluliikkeet koluttiin perjantaina, mutta isompia juoksupiikkareita ei vaan löytynyt.

Ja kaiken lisäksi se 5000 metriä juostiin ensin. Ja nyt varoitus: Nyt kannattaa heikkohermoisten lopettaa lukeminen.

Rolle ilmoitti, että kyllä hän voisi juosta sen vitosenkin. Hän sijoittui kolmanneksi kohtuullisella ajalla 14.39,0. Juoksun aikana hän tiesi jo, että pienet piikkarit koituivat kohtalokkaiksi. Totuus paljastui, kun hän otti maalissa kengät pois jaloistaan. Molempien isovarpaiden kynnet lilluivat lähes puolittain irti, ja kynsien alla oli paljon verta.

Oli selvää, että niillä jaloilla ei seuraavana päivänä juostaisi. Mutta Rollelle 1500 metriä oli sillä hetkellä ehkä parempi matka. Ja hän halusi juosta. Rolle otti kämpillä partakoneen terän, ja viilsi isovarpaidensa kynnet halki. Sen jälkeen hän puristi veret pois kynsien alta…

Varpaat olivat niin hellät ja arat, että yöllä peittokaan ei voinut osua niihin. Kipu oli aivan sietämätön. Mutta uhrauksia piti tehdä, Suomen puolesta.

Aamulenkki sukkasillaan, sillä kenkiä ei kivun vuoksi voinut ajatellakaan. Alkuverryttely sukkasillaan. Sitten piikkarit äärimmäisen varovasti jalkaan.

Itse kilpailusta Rolle sanoi, että onneksi kukaan ei lähtenyt pitämään kovaa vauhtia. 800 metrin väliaika oli 2.04:n luokkaa. Lopussa kaikki rynnistivät lähes samassa rintamassa maaliin. Ja niin vain Rolle saattoi siinä loppukirin huumassa unohtaa kipeät varpaansa, ja hän heittäytyi ensimmäisenä maaliin! Voittoaika oli 3.55,6, ja kaikki neljä juoksijaa olivat maalissa sekunnin sisällä.

Hieno muisto Rollelle jäi myös Länsi-Saksa-maaottelusta vuonna 1954. Rolle voitti 5000 metriä jättäen taakseen muun muassa olympiakisojen pronssimitalistin Herbert Schaden ja Urho Julinin, jonka kanssa he kisasivat niihin aikoihin tasaisesti. Julin sai lisäksi saman ajan 14.16,2 kuin Haikkola. Vielä edellisvuonna he olivat kuljettaneet peräkkäisillä osuuksilla Rosenlewin Urheilijoiden viestikapulaa 4x1500 metrillä, mutta sen jälkeen Rolle siirtyi Helsingin Kisa-Veikkoihin.

Heinäkuun alussa 1954 Lahdessa järjestetyissä SM-viesteissä Julin ja RU-38:n ankkuri Ilmari Taipale olivat pitäneet huolen, että Rosenlewin Urheilijoiden kvartetti pystyi pitämään Haikkolan ja tämän uuden seuran HKV:n takanaan, vaikka HKV:n ankkurina oli estehirmu Olavi Rinteenpää.

Mutta siihen loppui Rosenlewin Urheilijoiden valtakausi miesten 4x1500 metrin viestijuoksussa. Seuraavana vuonna SM-viestit järjestettiin Helsingissä. Juhani Väisänen ja Reino Nieminen olivat HKV:n alkuosuuksien juoksijat. Haikkola juoksi kolmannen osuuden, ja ankkurina oli Pertti Eräkare. Loppuaika oli Suomen ennätys 15.47,6.


Seuraavana vuonna Rolle oli taas mukana HKV:n joukkueessa, joka paransi Suomen ennätyksen aikaan 15.46,2. Kun Rolle oli jo RU-38:n vuosinaan ollut kahdesti parantamassa 4x1500 metrin Suomen ennätystä, hän tuli osallistuneeksi neljä kertaa SE:n parantamiseen tonnivitosen viestissä. Kukaan muu suomalaisjuoksija ei ole pystynyt samaan.