13.7.2015

Viikonloppu jupiterinpunaisen Mersun ratissa

Koeajoin viime viikonloppuna Mercedes Benz CL 220 CDI A Shooting Brake -auton. Jos vertaan sitä omaan vanhaan A-mallin Mersuuni, pitäisi CLA:sta puhua pikemminkin jahtina, ohjuksena tai lentokoneena: Ajomukavuus oli huippuluokkaa.

Kelpaa hymyillä jupiterinpunaisessa Mersussa.
Vaimo sai osallistua jonkun verran viikonlopun suunnitteluun, joten aloitimme Sara Hildénin taidemuseosta Tampereelta. Taas kerran Iina osui oikeaan, sillä Erwin Wurmin humoristisia teoksia oli hauska katsella.

Iina matkalla Sara Hildénin taidemuseoon.
Tampereella jupiterinpunaista Shooting Brake –menopeliä oli luonnollisesti esiteltävä isä-Harrille ja etenkin meidän suvun ”Rouva Mersulle” eli Ritva-tädille. Isä ihmetteli alhaista dieselkulutusta, joka oli luvatusti neljä litraa sadalla kilometrillä tavallisia teitä pääasiassa 80–100 km/h –nopeudella ajaessa. 

Harri ihmetteli alhaista kulutusta.
Muistan, kuinka isän kanssa aikanaan laskettiin kulutuksia kynällä ja paperilla. Nyt digimittarit näyttävät kulutuksen ja monet muut merkilliset tiedot, joita humanistin on aivan mahdoton ymmärtää.

Helppohan se kulutus on laskea, jos tankkaa aina 100 kilometrin välein. Silloin saa suoraan kulutuksen tankatusta määrästä. Aika harvoin huoltoasemat sijaitsevat kuitenkaan juuri 100 kilometrin välein. Niinpä matemaattinen kaava auttaa: tankattu määrä jaetaan trippimittarin kilometrimäärällä, joka kertoo sadat kilometrit. Jos olet ajanut 251 kilometriä, jaat litrat 2,51:llä.

Kulutuksen ja polttoaineiden hintojen seuraamiseen saa muuten apua www.tankkaus.com -sivustolta!

Ritva-täti on suvun todellinen Mersu-asiantuntija. Upilla ja Ritvalla oli aikojen alussa sellainenkin Mersu, jossa vaihdetanko oli ratin yhteydessä. Siitä on kyllä sen verran aikaa, että sen yksilön pitäisi varmaan olla jo museorekisterissä.

Ritva luottaa saksalaiseen laatuun.
Kyllikki päivitteli vaaleita istuimia.
Luulen, että Ritva ei ole muilla autoilla ajanutkaan kuin Mersuilla. Eli Ritvalle ei ollut mikään jättiyllätys, että Shooting Braken ”vaihdetanko” oli siellä ratin juuressa. Sieltä löytyvät automaatin kaikki seitsemän vaihdetta eteen ja pakki ilman sen suurempia murheita.

Tämän auton vaalea verhoilu sai anopin mietteliääksi. Kyllikkiä lähes hirvitti istua niin  valkoiselle penkille. Valkoisen vastinparina käytetty kankaalla verhoiltu musta sisäkatto korosti vielä istuinten valkoisuutta ja lisäsi arvokkuuden tuntua.

Autolla ajaminen on parhaimmillaan verrattavissa huvipuiston tuomaan riemuun.
Uudenkaupungin Bonk-museo on hauska paikka, jos sen oivaltaa.
Ajonautinnossa istuimet ovat tärkeässä roolissa. Nämä penkit eivät jättäneet mitään toivomisen varaa. Niissä löysi mukavan asennon niin pitkä kuin vähän pitkää lyhyempikin henkilö.

Hyvällä autolla ajaminen on aikuiselle aivan kuin huvipuistossa käynti lapselle. Kesäretki tulee halvaksi, kun auto tarjoaa niin paljon elämyksiä, ettei näillä kilometreillä paljon enempiä kaipaakaan.

Uudenkaupungin Bonk-museossa täytyi kuitenkin poiketa ihan sisällä niin tehtaassa, verstaassa kuin mausoleumissakin. Tiedättehän sen keksijätarinan miehestä, joka keksi kaikenlaisia mielikuvituksellisia tuotteita.

Alvar Gullichsen on ideoinut tämän hullunhauskan Bonk Busineksen. Kaikkein hauskinta vierailun aikana oli kuunnella sivusta ulkomaalaista pariskuntaa, joka ihmetteli Bonk-ideaa kysymällä useaan kertaan eri laitteiden toimivuutta.

Mielikuvituksellisen viikonloppureissun jälkeen palasin todellisuuteen, luovutin Shooting Braken ja hyppäsin vanhaan tuttuun A-mersuuni. Hyvä tälläkin on ajella. 

9.7.2015

Golfkesän tunnelma tihentyy The Openin lähestyessä

Golfin kolmas major-turnaus The Open pelataan viikon kuluttua St Andrews´n Old Coursella. Mikko Ilonen pelaa jo seitsemännen kerran Openissa, mutta muita suomalaispelaajia tuossa maailman vanhimmassa golfturnauksessa ei ole vielä näkynyt. Tällä viikolla Edinburghin itäpuolella Gullanessa pelattavassa Aberdeen Asset Management Scottish Open –turnauksessa on jaossa vielä kolme paikkaa Openiin. Ne ovat siis myös Mikko Korhosen ulottuvilla.

R&A:n klubitalon ensimmäinen versio valmistui vuonna
1854 eli jo ennen ensimmäistä vuonna 1860 pelattua Openia.
Nyt, kun viime vuoden Open-voittaja Rory McIlroy joutui pakolliselle sairaslomalle telottuaan nilkkansa jalkapallossa, on Openin voitto tarjolla yllättäjillekin. Ehkä nyt on tilaa täydelliselle yllätysvoittajalle kuten vuonna 2003, jolloin Ben Curtis pääsi uransa ensimmäiseen major-turnaukseen sijoituttuaan pari viikkoa aikaisemmin 13.  sijalle Western Openissa.

Se vuoden 2003 voitto oli menossa Thomas Björnille, mutta hän joutui lyömään kriittisellä hetkellä kolme kertaa samasta bunkkerista 16. viheriön vieressä! Siinä hiekkaa vatuloidessaan tanskalainen päästi Curtisin ohi mestaruuteen.

Ben Curtis oli voittohetkellä maailmanlistalla sijalla 396. Vertailun vuoksi Mikko Ilonen on tällä hetkellä sijalla 95, ja Mikko Korhonen sijalla 377. Major-voitto on siis teoriassa täysin mahdollinen suomalaistenkin sijaluvuilta.

Voittajaveikkailuissa moni laittaa rastinsa kauden kaksi ensimmäistä majoria voittaneelle Jordan Spiethille. Suosittelen kuitenkin harkitsemaan kahteen kertaan tätä vaihtoehtoa! 


Ursula Wikström naisten British Openiin


Naisten kahden ensimmäisen major-turnauksen, ANA Inspirationin (voittaja Brittany Linccome) ja Women´s PGA Championshipin (voittaja Inbee Park) jälkeen tässä viikonvaihteessa pelataan kauden kolmas naisten major-turnaus, US Open. Suomalaispelaajia ei ole näissä majoreissa esiintynyt, mutta Ursula Wikström on heinä-elokuun vaihteessa Turnberryssä pelattavan naisten British Openin osanottajalistoilla.

Muillakin suomalaisilla on kovat halut päästä mukaan tuohon naisten huippukisaan. Ensi viikon esikarsintoihin osallistuvat Riikka Hakkarainen, Jenna Mäihäniemi ja Viivi Nuorti. (Katso peliryhmät täältä.)

Ratkaisevat karsinnat järjestetään Women´s British Open -viikon maanantaina (27.7.).  Minea Blomqvist-Kakko ja Noora Tamminen yrittävät päästä tästä raastavasta maanantaikarsinnasta torstaina (30.7.) alkavaan British Openiin. Esikarsinnan tulosten perusteella tähän maanantaikarsintaan voi siis nousta muitakin suomalaisia.

Amatöörien EM-joukkuekisoista ei tällä kertaa mitalia


Tämä viikko on ollut poikkeuksellisen merkityksellinen suomalaisille amatöörigolfareille, kun miehet, naiset, pojat ja tytöt pelaavat EM-joukkuekisoissa. Amatöörien arvokisoista on kolmena viime vuonna tuotu kotiin naisten joukkuemitali. Tänä vuonna EM-joukkuekisoissa palataan kuitenkin mitalittomaan aikaan, sillä Pickalassa poikien lyöntipeliosuudella Suomi jäi yhden vaivaisen lyönnin mitalipeleihin oikeuttaneesta kahdeksannesta sijasta.

Poikien EM-kisojen ratkaisuotteluita pelataan vielä perjantaina ja lauantaina Pickalassa. Järjestäjät olisivat varmasti mielissään, jos lajista kiinnostuneet lähtevät katsomaan Euroopan golfin tulevaisuuden nimiä. Poikien lyöntipeliosuudella paras suomalainen oli Ilari Saulo. Torstain reikäpeleissä myös Oliver Lindell ja Sami Välimäki pääsivät hyvään vauhtiin.

Naisilta ei tällä kertaa kovin moni odottanut mitaliputken jatkumista, sillä edellisvuosien mitalijoukkueiden avainpelaajat ovat siirtyneet ammattilaisiksi. Uudeksi vastuunkantajaksi on kasvanut Matilda Castrén, josta on tuoreessa Golflehdessä toimittaja Jari Jokisen tekemä iso haastattelu.

Gant Amateur Open

Aura Golfissa elokuun puolivälissä pelattava Gant Open on tänä vuonna golfin kotimainen pääkilpailu, Challenge Tourin osakilpailu. Sen esikisana järjestetään lauantaina (11.7.) amatööreille, siis aivan tavallisille klubipelaajille, Gant Amateur Open. Se pelataan kolmessa sarjassa. Alle 5,4 tasoituksen omaavat ”huiput” pelaavat lyöntipeliä omassa sarjassaan, 5,5–15,5 tasoituksen pelaajat pelaavat lyöntipeliä omassaan, ja 15,6–36,0 tasoituksen pelaajat pelaavat pistebogey-peliä omassa sarjassaan.

Vaikka nautinnollinen liikkuminen luonnon keskellä on osa golfin viehätyksestä, niin kilpailut tuovat kuitenkin lajin harrastamiseen omaa erilaista viehätystään.

Gant Amateur Openin järjestäminen on oiva keino markkinoida Turkua, Aura Golfia ja elokuista Gant Openia!



29.6.2015

Naisten seiväshypyssä on unelmakesä

Naisten seiväshyppy on Suomessa valtavassa myötätuulessa. Minna Nikkanen on parantanut Suomen ennätyksen 455:een, ja 17-vuotiaiden tyttöjen SE on parantunut kaksi kertaa. Ensin Wilma Murto otti ennätyksen nimiinsä tuloksella 412, ja Paavo Nurmi Gamesissa Elina Lampela paransi ennätyksen lukuihin 416.

Hyviä tuloksia, jotka ovat nousseet otsikoihin. Minna on parantanut viime vuodesta kolme senttiä, Wilma seitsemän, ja Elina kuusi senttiä.

Minna Nikkanen ylitti 2014 Ruotsi-ottelussa
Narinkkatorilla 452, joka oli Suomen ennätys.
Mutta näiden kärkinimien takana tapahtunut kehitys on jotain aivan hämmästyttävää. Vain päävalmentajan epärealistisimmissa unelmissa voisi kuvitella, että kaikki kärkiurheilijat parantavat tuloksiaan. Naisten seiväshypyssä tällainen ihme on tämän kolean alkukesän aikana jo nähty. Eniten tulosta viime vuodesta on parantanut 16-vuotias Alina Strömberg, joka on ylittänyt riman 390:stä. Viime kesänä hän hyppäsi 360.

Mutta toinen 390:n ylittäjä on vielä hämmästyttävämpi. Saga Andersson hyppäsi viime vuonna 14-vuotisten SE:n 380, ja tänä kesänä hän on parantanut ulkoratatulostaan jo kymmenen senttiä. 

Ja tämä katsaus on siis tehty kesäkuun lopulla, kun lämpimiä kesäpäiviä ei ole ollut vielä edes yhden käden sormilla laskettavaksi! Odotettavissa on, että naisten seiväshypyssä nähdään vielä aikamoista tuloshurjastelua, sillä Wilma Murto hyppäsi hallissa 440, Elina Lampela 432 ja Aino Siitonen 420. Potentiaalia siis on!

Naisten seiväshyppy on jo nyt tämän kesän ehdottomasti kuumin yleisurheilulaji. Katsotaan vaan, millaisia tuloksia syntyy, kun ilmat oikeasti lämpenevät!

Naisten seiväshypyn tulosparannuksia viime vuodesta 29.6.2015 mennessä:

(Tulosparannus viime kesästä, nimi, ikä ja tämän kesän tulos) 
+30 cm Alina Strömberg (16) 390
+20 cm Laura Ollikainen (17) 375
+15 cm Erica Hjerppe (21) 425
+10 cm Saga Andersson (15) 390
+10 cm Sanni Paajasmaa (16) 380
+7 cm Wilma Murto (17) 412 (SE17)
+6 cm Elina Lampela (17) 416 (SE17)
+ 3 cm Minna Nikkanen (27) 455 (SE)

0 cm Aino Siitonen (20) 415

27.6.2015

Jälkianalyysi Paavo Nurmi Gamesin tuloksista

Paavo Nurmi Games onnistui torstaina (25.6.2015) erinomaisesti. Peräti 11,480 katsojan ennätysyleisö palkittiin ruhtinaallisesti, kun Tero Pitkämäki nousi illan huipennuksena viimeisellä heitollaan voittoon tuloksella 89,09.  Naisten seiväshypyn voittanut Minna Nikkanen, joka yritti kolmesti seiväshypyn Suomen ennätystä 456, oli naisten lajien kirkkain suomalaistähti.

Mutta miten kisat menivät muuten, muilta suomalaisilta? Kesäisen illan koleudesta (14-15 astetta) huolimatta tulostaso oli kauttaaltaan hyvä. Itse asiassa kärkitulokset olivat suunnilleen sitä tasoa, jota järjestäjät toivoivatkin. Parhaiden suomalaisten sijoitukset kertovat tästä.

Turun Urheilupuistoon tuli yli 11.000 katsojaa.
Kun jätetään vertailusta pois täysin suomalaisvoimin kävelty miesten 5000 metriä, miesten puolella parhaan suomalaisurheilijan sijoitus oli keskimäärin 5,75. Eli paras suomalainen oli keskimäärin sijoilla 5–6. Tero Pitkämäen ykköstila tietenkin parantaa keskiarvoa jonkun verran. Itse asiassa Pitkämäki ja 5000 metrin suomalaiskävelyn voittaja Veli-Matti Partanen olivat ainoat suomalaiset lajivoittajat miesten lajeissa.

Naisten parhaat suomalaissijoitukset olivat Minna Nikkasen voiton lisäksi Milja Thuressonin kolmossija 100 metrillä ja Sanna Kämäräisen kolmossija kiekonheitossa. Naisten parhaan suomalaisen sijaluku oli keskimäärin 4,625, eli paras suomalainen naisten lajeissa sijoittui keskimäärin sijoille 4–5.

PNG on tätä nykyä niin kovatasoinen kisa, että suomalaisille urheilijoille pitää järjestää kansallisia B-eriä. Se voi käydä urheilijan itsetunnolle, jos paikka A-erään ei aukeakaan. Mutta torstain sijoitukset kertovat selvästi, että vain parhailla suomalaisilla on mahdollisuus kilpailla Paavo Nurmi Gamesissa edes jonkinlaisista sijoituksista. 

Lajien rakentaminen on varsinaista hienosäätöä. Turussa lajit oli rakennettu todella taitavasti niin, että huippukuntoisille suomalaisille olisi mahdollisimman hyvää kiriapua tarjolla. Valitettavasti loukkaantumiset estivät parhaiden suomalaisten naisjuoksijoiden osallistumisen kisoihin.

Järjestäjät tarvitsevatkin aina kolmenlaista onnea: 1) sääonni 2) ulkomaisten urheilijoiden vireys 3) kotimaisten urheilijoiden vireys. Tulostaso kertoo, että ulkomaiset urheilijat hoitivat osuutensa kiitettävästi. Muuten jäi vähän toivottavaa.

Suomalaisten tulostasosta puhuessa pitää erottaa huikea keihäskisa ja naisten seiväshyppy (voittotulos 446) muista lajeista.

Muissa lajeissa jäi hieman toivomisen varaa, ja sitä kuvaa legendaarisen urheilujohtajan Jukka Uunilan päivittely, kuinka 14.34,33 voi olla kotimainen kärkitulos 5000 metrillä? 92-vuotias Uunila on nähnyt aika monet kisat, joten hänellä on perspektiiviä ehkä enemmän kuin muilla.

Toinen kommentti, joka jäi mieleen, oli valmentajalegenda Kari Sinkkosen lausunto miesten kestävyysjuoksusta: ”Tämän yhden lajin puolesta olen surullinen.”

Kestävyysjuoksussa onkin mielenkiintoinen ristiriita. Samaan aikaan, kun mitä mielikuvituksellisimmat juoksutapahtumat kasvattavat suosiotaan, tuntuu suomalainen ratajuoksu kärsivän juuri nyt anemiasta.

Paavo Nurmi Games (25.6.2015); parhaat suomalaissijoitukset

Miesten tulokset:
100 m: 1) Henricho Bruintjes Etelä-Afrikka 10,09, 5) Samuli Samuelsson 10,48.
110 m aidat: 1) Yordan O´Farrill Kuuba 13,29… 6) Valtteri Kalliokulju 14,40.
400 m aidat: 1) Rasmus Mägi Viro 49,53… 7) Oskari Mörö 50,99.
1500 m: 1) Elijah Manangoi 3.36,81… 9) Anders Lindahl 3.48,26.
5000 m: 1) Isiah Koech Kenia 13,08,94… 7) Jimmy Finnholm 14.34,33.
5000 m kävely: 1) Veli-Matti Partanen 19.35,09.
Pituus: 1) Godfrey Mokoena Etelä-Afrikka 791… 3) Henri Väyrynen 779.
Keihäs: 1) Tero Pitkämäki 89,09.
Moukari: Pawel Fajdek Puola 80,71… 8) Tuomas Seppänen 72,66.

Naisten tulokset:
100 m: 1) Carina Horn Etelä-Afrikka 11,16… 3) Milja Thureson 11,75.
100 m aidat: 1) Serita Solomon Iso-Britannia 13,03… 7) Reetta Hurske 13,52.
1500 m: 1) Nancy Chepkwemoi Kenia… 8) Noora Wallenius 4.29,28.
3000 m esteet: 1) Salima Alami Marokko 9.28,49…4) Camilla Richardsson 10.00,54.
Korkeus: 1) Barbara Szabo Unkari 188… 5) Linda Sandblom 182.
Seiväs: 1) Minna Nikkanen 446.
Kuula 1) Julia Leantsiuk Valko-Venäjä 18,86…6) Tara Tuominen 14,54.
Kiekko: 1) Denia Caballero Kuuba 65,17… 3) Sanna Kämäräinen 56,13.

22.6.2015

Masters-voittaja Jordan Spieth teki historiaa US Openissa

Golfin 115. US Open oli huikea jännitysnäytelmä, joka päättyi amerikkalaisen Jordan Spiethin juhliin dramaattisten vaiheiden jälkeen. 

21-vuotiaasta Spiethistä tuli vasta kuudes pelaaja, joka on voittanut samana vuonna Mastersin ja US Openin. Edellisen kerran samaan on pystynyt Tiger Woods vuonna 2002.

US Openin voitto ratkesi dramaattisesti viimeisellä viheriöllä sen jälkeen, kun Jordan Spieth menetti 17. väylän tuplaboginsa jälkeen varmalta tuntuneen johtonsa. Caddiensa Michael Grellerin tuella Spieth onnistui nollaamaan tilanteen ja pääsi yrittämään viimeisellä väylällä jopa eagle-tulosta. Birdien jälkeen hänen tuloksekseen kirjattiin 275 (68,67, 71, 69) eli hän pelasi viisi alle.

Sen jälkeen odotettiin, kuinka hyvän avauksen tehnyt viimeisen parin Dustin Johnson vastaa. Hänelläkin oli mahdollisuus eagleen, eli voittoon, sitten birdieen eli maanantain 18 reiän uusintaan, mutta hän tekikin parin, jolla hän päätyi jakamaan kakkossijan Louis Oosthuizenin kanssa!

Jordan Spieth oli hermostunut


Jordan Spieth lähti hermostuneena US Openin päätöspäivään Chambers Bayn golfkentällä. Hän oli ainoa kärkipelaajista, jolla oli jotain menetettävää. Muilla tasatuloksessa -4 viimeiseen päivään lähteneillä oli vain voitettavaa: Dustin Johnson, Branden Grace ja Jason Day jahtasivat ensimmäistä major-voittoaan.

Mastersin voittajana Spiethillä oli ainutlaatuinen mahdollisuus kuudentena pelaajana voittaa samana vuonna myös US Open. Vain Craig Wood, Ben Hogan, Arnold Palmer, Jack Nicklaus ja Tiger Woods olivat yltäneet aiemmin samaan. (Lue täältä lisää.)

Spiethillä oli toinenkin mahdollisuus liittää nimensä golfin historiaan. Hänestä tulisi 21-vuotiaana neljänneksi nuorin pelaaja, joka on yltänyt kahteen major-voittoon. Nuorempina kahteen major-voittoon ovat yltäneet vain Young Tom Morris, 18, John J. McDermott, 20 ja Gene Sarazen, 20.

Spiethin ohella Dustin Johnsonin mahdollisuuksia pidettiin ennakkoon hyvinä. 

Vuoden 2010 PGA Championshipissä Dustin Johnson kävi kärjessä viimeisellä kierroksella. Siitä tuli kuitenkin traumaattinen kisa hänelle, koska hänen mailansa lapa koski ratkaisuhetkillä bunkkerin hiekkaan ennen lyöntiä, ja siitä tuomittiin kahden lyönnin rangaistus. Johnson olisi päässyt uusintaan ilman rangaistusta, mutta hän putosikin jakamaan viidettä sijaa. Johnsonin selitys oli, että hän luuli olevansa wastebunkkerissa, jossa maila saa koskea maahan. Uusinnassa Martin Kaymer voitti Bubba Watsonin ja saavutti ensimmäisen major-voittonsa.

Dustin Johnsonin svingivalmentaja Butch Harmon tuli tunnetuksi Tiger Woodsin menestysvuosien valmentajana. Hän on tehnyt Johnsonista yhden ammattilaisgolfin pitkälyöntisimmistä pelaajista. Dustin Johnsonin ongelma ei kuitenkaan ole lyönnin pituus, vaan lähipelin tarkkuus.

Johnson tuli tammikuussa isäksi. Sunnuntaina vietettiin Yhdysvalloissa isänpäivää, joten hän halusi varmasti osallistua voitollaan isänpäiväjuhlintaan. Samalla Johnson olisi antanut itselleenkin mukavan syntymäpäivälahjan, sillä hän täyttää tänään maanantaina (22.6.) 31 vuotta.

Nyt Dustin joutuu kaivamaan juhlan aiheen kakkossijasta, jonka hän jakaa hyvin kirineen eteläafrikkalaisen Louis Oosthuizenin kanssa. Oosthuizen epäonnistui avauspäivänä, mutta oli sen jälkeen turnauksen paras pelaaja (77, 66, 66, 67).

Huimauksesta kilpailun aikana kärsinyt Jason Day taisteli sunnuntainakin muutaman väylän mukana kärkikamppailussa, mutta 74 lyönnin kierros pudotti hänet lopulta jakamaan 9:ttä sijaa muun muassa Rory McIlroyn kanssa. Molemmat pelasivat neljän päivän kokonaistuloksensa pariin.

Golfin vanhoista tähdistä Phil Mickelson, 45, ja Colin Montgomerie, 51, päätyivät jakamaan sijaa 64 pelattuaan yhteistuloksen 293 (+13).

Samalta viivalta päätöspäivään


Tilanne oli erittäin tasainen 54 reiän jälkeen ennen suununtain päätöskierrosta:

-4 Jordan Spieth, Branden Grace, Dustin Johnson, Jason Day.

-1 Cameron Smith, Louis Oosthuizen, Shane Lowry, J.B. Holmes.

+1 Tony Finau, Patrick Reed, Joost Luiten, Henrik Stenson, Brandt Snedeker, Andres Romer.

Tasaisesta tilanteesta huolimatta Jordan Spieth ja Dustin Johnson olivat voittajasuosikkeja, kun muut suosikit alkaen Rory McIlroystä ja Phil Mickelsonista olivat jo menettäneet otteen voitosta.

US Open 2015 reikä reiältä


1. reikä, 443 jaardia, par 4: Jordan Spieth hermoilee ja puttailee bogin ja kärjessä on enää kolme pelaajaa -4:ssä, Dustin Johnson, Jason Day ja Branden Grace.
J.B. Holmes aloitti tuplabogilla ja valui ulos kärkikamppailusta.

2. reikä, 412 jaardia, par 4: Par-tulokset kärkipelaajille. Lisäksi bogilla aloittanut australialainen Cameron Smith teki birdien ja palasi tilanteeseen -1.

3. reikä, 188 jaardia, par 3: Kaikki pelaajat kuulivat yleisön suosionosoitukset, kun Rory McIlroy upotti yli 20-metrisen birdieputin 13. reiällä. Rory siirtyi aivan kärjen tuntumaan -2:een tehtyään jo kuudennen birdiensä päätöskierroksella. Kärkipelaajille par-tulokset. Ainoastaan Shane Lowry kompastui ja teki päivän ensimmäisenä boginsa ja hänen kokonaistuloksensa nousi tasan pariin.

4. reikä, 479 jaardia, par 4: Dustin Johnson onnistui vihdoinkin hyödyntämään birdiepaikkansa ja siirtyi yksin johtoon: -5. Jason Day joutui vaikeuksiin keskelle väylää osuneen avauksen valuttua kaltevalla pinnalla ulos väylältä vaikeaan paikkaan, monttuun tai bunkkeriin. Day selvitti tämän tilanteen mestarillisesti, mutta puttasi sen jälkeen kolme kertaa bogiin ja kokonaistilanteeseen -3. Branden Grace teki bunkkerin kautta bogin ja putosi kärjestä tilanteeseen -3.

5. reikä, 462 jaardia, par 4: Pa-väylä, jolla Henrik Stenson teki tuplabogin. Hänellä oli jo kaksi bogia, joten hänen kierroksensa oli jo +4:ssä ja sen myötä kokonaistilanne oli karannut jo +5:een eli tässä ruotsalainen lipsui voittokamppailusta lopullisesti pois.

Myös Shane Lowry oli vaikeuksissa. Irlantilainen teki päivän toisen boginsa. Dustin Johnson pääsi avaamaan kahden lyönnin johtoasemassa. Kun samaan aikaan Rory teki 15. väylällä päivän ensimmäisen boginsa ja palasi -1:een, näytti US Open yllättävän helposti kääntyvän pitkälyöntisen Dustin Johnsonin paraatimarssiksi. Day onnistui kuitenkin 4-metrisessä birdieputissaan ja liimautui tuloksella -4 lyönninpäähän omassa birdieputissaan epäonnistuneesta Dustinista.

6. reikä, 493 jaardia, par 4: Day päätti avata rautamailalla, mutta pallo ei löytänyt väylälle. Bunkkerin kautta bogi: -3.
Draiverilla avannut Johnson päätyi myös raffin puolelle. Kakkoslyönti päätyi rinteeseen pitkään heinään, mistä hän pelasti pallon viheriölle. Tällä kertaa pitkä putti upposi pelastaen parin: -5. Hän oli tämän jälkeen kaksi lyöntiä Dayn, Spiethin ja Gracen edellä.

7. reikä, 477 jaardia, par 4: Johnson pelasi parin, mutta Jason Dayn kolmas bogi pudotti hänet -2:een, kolmen lyönnin päähän Johnsonista. Tuplabogi tuhosi Patrick Reedin unelmat.

Roryn takaa-ajo (72, 72, 70, 66) hyytyi 15. ja 17. reikien bogeihin. Hänen hetkellisesti luomansa paine kärkipelaajille väljähti, vaikka hän nostikin rutkasti sijoitustaan kokonaistuloksella par.

8. reikä, 593 jaardia, par 5: Jordan Spieth teki birdien: -4. Dustin Johnsonin vastaus oli birdie: -6. Day kohensi omia asemiaan birdiellä: -3.

9. reikä, 203 jaardia, par 3: Branden Gracen birdie nosti hänet (-4) jakamaan kakkossijaa Spiethin kanssa kaksi lyöntiä Johnsonin takana.

Kärkiparin Johnson–Day tullessa puolimatkan krouviin tilanne oli edelleen kutkuttava:
-6 Johnson
-4 Spieth ja Grace
-3 Day
-2 Scott

Australian Adam Scott teki viimeiselle reiälle birdien ja nousi tilanteeseen -3. Scottin viimeisen päivän tulos oli erinomainen 64 lyöntiä. Scott sai siis odotella ”clubhouse leaderina”, kuinka kaksi viimeistä ryhmää selviäisi ”takalenkistä”.

10. reikä, 460 jaardia, par 4: Dayn par-putti meni ohi ja hän putosi -2:een. Myös Johnson puttasi bogin ja kärkimiehen tulos putosi -5:een.

11. reikä, 541 jaardia, par 4: Johnson puttasi lyhyen par-putin ohi ja bogi pudotti hänet -4:ään.

12. reikä, 270 jaardia, par 4: Spieth ja Grace siirtyivät birdietuloksilla kärkeen: -5. Muutaman minuutin kuluttua Johnson puttasi 2,5 metrin tasoittavan birdieputin ohi ja pysyi siis yhden lyönnin jäljessä kärjestä. Myöskään Day ei onnistunut lyhyessä birdieputissaan.

13. reikä, 529 jaardia, par 4: Spiethillä oli lyhyt par-putti, ja Gracekin pelasti parin. Johnson puttasi bogin ja putosi -3:een. Day puttasi bogiputtinsa ohi, ja tupla pudotti hänen kokonaistuloksensa pariin.

14. reikä, 519 jaardia, par 4: Spieth ja Grace puttasivat parin: -5. Johnson teki myös parin: -3, samoin Day: par.

15. reikä, 158 jaardia, par 3: Spieth ja Grace par: -5. Johnson joutui bunkkeriin, mutta pelasti parin.

16. reikä, 337 jaardia, par 4:Gracen avaus karkasi oikealle, aidan juureen. Hän löi kolmannen lyönnin avauspaikalta, ja lopulta hän paketoi tuplabogin ja putosi -3:een. Kun Spieth taisteli birdien ja siirtyi ensimmäisen kerran -6:een, alkoi US Openin ratkaisu häämöttää. Uhkaajat olivat nyt yhtäkkiä kolmen lyönnin päässä.

17. reikä, 219 jaardia, par 3: Spiethin avaus epäonnistui vasemmalle raffiin. Seuraavaksi tuli todella taitava pelastus, mutta lopulta Spieth teki järkyttävän tuplabogin: -4. Grace onnistui avauksessaan, mutta hänen birdieputtinsa jäi sentin liian lyhyeksi.

Dustin Johnson birdie: -4.

Louis Oosthuizen pelasi kaksijakoisen päivän. Etulenkillä hän teki kolme bogia, ja takalenkillä kuusi birdietä, 67 lyönnillä (38+29) hän otti clubhouse leaderin paikan (-4) yhdellä lyönnillä Adam Scottilta. Cameron Smith teki viimeiselle väylälle eagle-tuloksen ja sai kokonaistuloksen -3.

Eli kolme pelaajaa tasoissa -4:ssä, Oosthuizen, Spieth ja Johnson, kun kärjellä oli yksi väylä jäljellä.

18. reikä, 601 jaardia, par 5: Spiethin eagle-putti jäi aivan reiän viereen, birdiellä -5:een. Sitten jäätiin odottelemaan miten loistavan avauksen tehnyt Johnson onnistuu viimeisillä lyönneillä. Toinen lyönti tuli viheriölle aivan lipun lähelle, 3,5 metriin, ja antoi Johnsonille mahdollisuuden eaglella kuitata uran ensimmäinen major-voitto. Putti meni ohi. Edelleen Johnsonilla oli mahdollisuus birdiellä tasoittaa tilanne Spiethin kanssa. Bierdieputin mitta oli reilu metri. Sekin meni ohi. Kahden erinomaisen pitkän lyönnin jälkeen Johnson puttasi kolme kertaa lyhyeltä etäisyydeltä ja menetti voiton.

Spieth pelasi päätöspäivänä 69 ja Johnson 70 lyöntiä. Yksi lyhyt putti jäi heidän erokseen!