Näytetään tekstit, joissa on tunniste Paavo Nurmi Games. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Paavo Nurmi Games. Näytä kaikki tekstit

25.9.2023

Paavo Nurmen suosio kestää

Maailman parhaan juoksijan kuolemasta tulee 2. lokakuuta kuluneeksi 50 vuotta. Onko se paljon vai vähän? 50 vuotta voi tuntua pitkältä ajalta, jos katsoo eteenpäin. Mutta kun katsoo taaksepäin, se onkin yllättävän lyhyt aika.

Aika moni tuttu oli seuraamassa Helsingin olympialaisia. Niistä tuli viime vuonna kuluneeksi 70 vuotta.


Maaginen hetki: Paavo Nurmi tuo soihdun Stadikalle
Helsingin olympiakisojen avajaisissa 1952.
Museovirasto: Nasretdin, Räshid.

 

 

Olen saanut tehdä kirjoitustöitä Paavo Nurmen parissa jo usean vuoden ajan. Silti tämä vuosi on aivan poikkeuksellinen. Olen voinut konkreettisesti huomata, että Paavo Nurmi muistetaan maailmalla edelleen hyvin. 

Heti vuoden alussa tammikuussa olin Paavo Nurmi Gamesin toimarin Jari Salosen kanssa amerikkalaisen Sports History This Week -podcastin lähetyksessä. Jakson nimeksi tuli ”The Flying Finn Burns Out”. Me kerroimme Jarin kanssa parhaamme mukaan Paavosta. Sports History This Week -podcastin jakso löytyy täältä

Podcastin tuottajana oli Cooper McKim ja toimittajana Kaelen Jones. Hauskaa oli, että suuri Suomen ystävä Chris Turner oli myös mukana lopullisessa podcastissa.


 

Keväällä kerroin ruotsalaiselle ystävälleni Peter Dahlénille, joka on mediahistoriaan erikoistunut professori Bergenin yliopistossa, että Paavo kilpaili vain kerran Norjassa. Siitä tuli kesäkuussa kuluneeksi sata vuotta. Peter ehdotti, että kirjoittaisimme siitä yhteisartikkelin. Näin teimme, ja laajensimme artikkelia jonkun verran myös muihin kesän 1923 kilpailuihin. Se kesä sata vuotta sitten huipentui Paavon Tukholmassa juoksemaan mailin maailmanennätykseen 4.10,4. Artikkeli julkaistiin täällä idrottsforum.org -sivustolla Paavo Nurmen syntymäpäivänä 13. kesäkuuta.

 

Eikä siinä kaikki. Aivan hiljattain Ranskan luetuimman sanomalehden Ouest-Francen toimittaja otti yhteyttä Jari Saloseen kertoen halustaan kirjoittaa Nurmesta. Pariisi oli Paavolle tärkeä kaupunki muutenkin kuin hänen Pariisin olympiakisoissa 1924 saavuttamiensa viiden olympiakultamitalin kannalta. Paavo kilpaili monena vuonna Pariisissa  ja suunnitteli hetken jopa ranskalaiseen ammattilaistalliin siirtymistä.

Ja tietysti myös monet suomalaistoimittajat ovat juuri nyt tekemässä omia juttujaan Paavo Nurmesta. Juoksijoiden kuningas teki Suomea tunnetuksi maailmalla yli kymmenen vuoden ajan. Sellaiseen Suomi-propagandaan ei kukaan muu urheilija ole pystynyt.

 

Mistä tämä Paavo Nurmen renessanssi johtuu? Voiko hänen kuolemansa 50-vuotismuistopäivä 2.10.2023 olla niin merkittävä asia, että se yksin selittäisi lisääntyneen huomion?

Itse asiassa luulen, että tässä niitetään satoa osittain myös siitä, että Jari Salonen, Harri Halme ja kumppanit ovat viime vuosina nostaneet Paavo Nurmi Gamesin yhdeksi maailman kiinnostavimmista yleisurheilukilpailuista. Olen nähnyt kaikki Paavo Nurmi Gamesit viimeisten kymmenen vuoden aikana. Jokainen kilpailu on ollut kuin suuri kunnianosoitus maailman parhaalle juoksijalle. Järjestelyt ovat olleet ensiluokkaisia.

Kun tapahtumaa on järjestetty taidolla, se on ollut siivittämässä myös kotimaisia urheilijoita uudelle tasolle. Tulee nyt esimerkkinä mieleen Kuusjoen huimapää Wilma Murto, joka on noussut seiväshypyssä yhdeksi maailman parhaista. MM-kisoissa pronssille hypännyt Wilma on tällä hetkellä ehdolla Euroopan vuoden yleisurheilijaksi!

 

Paavo Nurmen tarina on kyllä tosi kiehtova. Minun tietokirjailijan urallani Paavon elämäkerta Mies josta tehtiin patsas (Docendo 2017) oli tärkeä virstanpylväs. Se avasi monia ovia. Kirjaa kyllä kritisoitiin joissakin tieteellisissä julkaisuissa, mutta en ole pikkumainen. Ne jutut olen tietysti jo aikaa sitten unohtanut. Luulen, että kritiikoillenikin Paavo Nurmi oli niin suuri ja tunteita herättänyt aihe, että he olisivat mieluummin nähneet oman nimensä teoksen kannessa kuin lukeneet minun kirjoittamaani kirjaa. Se on ihan ymmärrettävää. 

No, seuraava Paavo Nurmi -kirjani ilmestyy ensi talvena Readmen kustantamana. Tällä kertaa tuon Paavon Turusta Helsinkiin.

Olen jo henkisesti valmistautunut seuraaviin sivalluksiin, joten täytyy yrittää katsoa, jos jostain saisi sitä ennen hankittua haarniskan. Tohtorin miekka minulla on jo omasta takaa. 


Peter Dahlénin Uggla-kirja on vuodelta 2016.


 

No tosiaan. Kyllä ihmisen muisti on lyhyt! Minun piti kirjoittaa Bertil Ugglan elämäkerrasta. Aloin nimittäin pohtia tämän blogipostauksen kirjoittamista, kun professori Peter Dahlén lähetti linkin muutama vuosi sitten kirjoittamaansa mainioon Uggla-elämäkertaan, joka on nyt vapaasti luettavissa. Uggla oli sotilas ja vahva urheiluvaikuttaja, jonka maine kasvoi radion varhaisina vuosina huippuunsa. Hän veti Ruotsin radiossa aamuisin ohjattuja voimisteluhetkiä. Suosittelen tutustumaan kirjaan, jos mediahistoria, urheiluhistoria tai elämäkerrat kiinnostavat. Varoituksen sana on kuitenkin vielä paikallaan: Peter kirjoittaa ruotsiksi, förstås.

Peterin Uggla-kirjan (pdf) voi ladata tai sitä pääsee lukemaan tästä linkistä.


·   Peter Dahlén: Nationens väl och kroppens fostran. En biografi om idrottsledaren, militären och radiomannen Bertil Uggla. Malmö Studies in Sport Sciences vol 21. Bokförlaget idrottsforum.org – Vahva suositus!

30.12.2016

Leo-Pekka Tähti ansaitsee Vuoden urheilijan tittelin

Sain pitää perjantaina Yle Puheessa urheilun uudenvuodenpuheen, #puheenaamu. Käytännössä osallistuin toimittaja Alina Kulon haastatteluun, jossa sain melko vapaasti kertoa omia ajatuksiani kuluneesta urheiluvuodesta ja nostin framille muutaman erityisen tapahtuman ensi vuoden lukuisista hienoista urheilutapahtumista.

Leo-Pekka Tähti oli minun mielestäni urheiluvuoden suurin onnistuja. Toivon, että hänet valitaan Urheilutoimittajain liiton äänestyksessä Vuoden urheilijaksi. Olympiavoitto ja Euroopan mestaruus ovat niin kovaa valuuttaa, että siinä ei muutama jääkiekon junioreiden MM-kisoissa tehty maali, tai keihäänheiton EM-mitali riitä vielä puheille pääsyyn. Myös Yle Urheilu näkyy päätyneen siihen, että Leo-Pekka Tähti oli vuoden 2016 urheilija

Tuokaa vaikka mitkä katsojaluvut, palkkakuitit tai harrastajamäärät, ne eivät nyt vakuuta minua. Minun oman äänestyslistani kärjessä oli Leo-Pekka Tähti. Vaikka unohdettaisiin hänen kolme aikaisempaa paralympiavoittoaan, ei kukaan ole tänä vuonna esittänyt yksilölajeissa mitään vastaavaa kuin tuo Porin lahja suomalaiselle urheilulle.

Nyt en muista tarkkaa järjestystä, mutta äänestyslistani kärkisijoille laitoin myös naisten nyrkkeilyn olympiapronssimitalistin Mira Potkosen, tenniksen uuden suomalaistähden, muun muassa Wimbledonin nelinpelin voittajan Henri Kontisen, ja pyöräilyn MM-pronssimitalistin Lotta Lepistön sekä Patrik Laineen, jonka aloitus NHL:ssä vertautuu Teemu Selänteen superaloitukseen Winnipegissä.

Yleisurheilijoista laitoin parhaaksi olympiakisoissa 400 metrin aitajuoksun Suomen ennätyksen juosseen Oskari Mörön. Keihäänheittäjä Antti Ruuskasen EM-pronssi on absoluuttisesti parempi saavutus kuin Mörön saavuttama EM-kisojen nelossija. Mutta perinteisesti suomalaisen pikajuoksijan pistesijoitusta on pidetty pienenä ihmeenä, kun taas EM-pronssi on keihäänheittäjälle vain hävitty mestaruus.

Ensi vuoden hienoista urheilutapahtumista nostin Puheen aamun lähetyksessä MM-hiihdot Lahdessa ja Kalevan kisat Seinäjoella. Seinäjoen Kalevan kisoissa tavallaan huipentuu se hieno tarina, joka alkoi Ateenan olympiakisoista 2004. Tero Pitkämäki sijoittui keihäänheitossa kahdeksanneksi, ja oli samalla kisojen paras suomalainen yleisurheilija. Sittemmin Tero on kahminut mitaleita arvokisoista niin, että vain Matti Järvinen ja Julius Saaristo ovat enää Tero Pitkämäen kanssa samassa supersarjassa, kun puhutaan kaikkien aikojen suomalaisista keihäänheittäjistä. Heinäkuussa 2017 Tero Pitkämäki tavoittelee kotikulmillaan Suomen mestaruutta.

Tietysti vuoden 2017 hienoihin kotimaisiin tapahtumiin lukeutuu monia muitakin isoja "geimssejä", alkaen Turun Paavo Nurmi Gamesista 13. kesäkuuta. Mutta palataan niihin toisella kertaa.

10.4.2015

Suomen ja Italian yleisurheiluakseli toimii

Suomen yleisurheilun kruununjalokivi Paavo Nurmi Games järjesti mediatapahtuman Helsingissä. Hotelli Crowne Plazassa oli kansainvälinen tunnelma muun muassa sen vuoksi, että paikalla oli italialaisen juoksijalegendan Francesco Aresen poika Emanuele Arese, joka vastaa Karhun operatiivisesta toiminnasta.

Emanuele Arese ja Paavo Nurmi Gamesin Jari Salonen alkavat tehdä
yhteistyötä, jossa molemmat voivat voittaa.
Karhun ja Paavo Nurmi Gamesin yhteistyön aloittaminen on merkittävä askel Turun nostamisessa maailman yleisurheilukartalla entistä näkyvämpään asemaan.

Emanuele Aresen tukikohta on Hollannissa, mutta Suomella on aivan erityinen positio Karhun maailmanvalloituksessa. 99-vuotias suomalainen tuotemerkki siirtyi viime vuonna Aresen perheen hallintaan. Se tarkoitti samalla sitä, että Karhua aletaan kehittää uudella intensiteetillä.

Aresen perheelle on kertynyt runsaasti kokemusta aikaisemmasta menestyksellisestä toiminnastaan Asicsin tuotemerkin parissa.

Yksi kehitystyön salainen tukipilari on Jyväskylän yliopisto. Emanuele Arese on tavannut  Jyväskylän yliopiston professorin Janne Avelan ja toivoo siltä suunnalta tieteellistä apua tuotekehitykseen. Avela jatkaa liikuntatieteellisessä tiedekunnassa professori Paavo Komin luomalla biomekaniikan vaativalla saralla. Entisenä korkeushyppääjänä Avela ymmärtää erityisen hyvin kimmoisuutta ja niitä iskuja, joita juoksijoiden jalat juoksutossuissa ottavat vastaan.

Emanuele Arese on vakuuttunut siitä, että Jyväskylä-toimintalinja voi auttaa tulevaisuudessakin Karhun tuotekehitystä samalla tavalla kuin se auttoi vuonna 1986 kehittäessään mullistavan Fulcrum-pohjateknologian.

Emanuele Arese on itsekin ollut kovan luokan juoksija, mutta hän ei silti pääsisi 800 metrin ennätyksellään 1.51 Jari Salosen rakentaman Paavo Nurmi Gamesin 800 metrin osanottajalistalle kuin korkeintaan jäniksen roolissa. Salonen kertoi mediatilaisuudessa, että viime vuonna Paavo Nurmi Games oli IAAF:n listalla 51:ntenä. Ensi kesän tavoite on nousta 30 parhaan kilpailun joukkoon maailmassa. Osanottajilta vaaditaan siis entistä kovempaa tulostasoa.

Emanuele Arese uskoo, että retrohenkinen Karhun palaa
takaisin liikkuvien ihmisten suosikkikengäksi
Sen sijaan Emanuelen isä Francesco Arese oli mukana vuoden 1973 Paavo Nurmen kisojen 1500 metrillä, mutta kyyti oli kylmää. Münchenin olympiakisojen 800 metrin olympiavoittaja Dave Wottle voitti maagisella kirillään Aresen ja kotimaassa ylivoimaisena kirimiehenä tunnetun Pekka Päivärinnan.

Arese rakasti Suomea ja viihtyi täällä monena kesänä. Yksi selitys Suomi-rakkauteen on se, että hän voitti Helsingin EM-kisoissa 1971 sähköisen 1500 metrin kilpailun. Pekka Vasalalta odotettiin silloin huippusijoitusta,  mutta hän hyytyi yhdeksänneksi Aresen hurjastellessa mestaruuteen.

Francesco Arese on tässä viikonvaihteessa tärkeässä roolissa, sillä Euroopan yleisurheiluliiton hallituksen jäsenenä hän on valitsemassa liitolle uutta puheenjohtajaa. Entinen mailerilupaus Antti Pihlakoski on mukana kilpailussa, ja hänen valintansa tukena on vahva suomalainen nimilista alkaen olympiakomitean puheenjohtajasta Risto Niemisestä ja EAA:n kunniapuheenjohtajasta Carl-Olaf Homénista aina Ilkka Kanervaan, Sari Essayahiin, Lasse Vireniin ja Tiina Lillakiin.

Pihlakosken, 53, kanssa puheenjohtajuudesta kisaavat ensi vuonna 70 vuotta täyttävä norjalainen Svein Arne Hansen ja entinen ranskalainen pikajuoksija Jean Gracia, joka täyttää tänä vuonna 60 vuotta.

Kannattaa siis seurata lauantaina uutisia EAA:n Bledin kokouksesta!



8.1.2015

Näin Vuoden urheilija valitaan

Vuoden urheilijan välinta lähestyy kovaa vauhtia. Joidenkin mielestä aika kuluu varmaan tuskallisen hitaasti. Mutta enää ei kannata liikaa jännittää, sillä urheilutoimittajat ovat jo äänestäneet Vuoden urheilijasta ja valmentajasta, ja tieto julkistetaan Urheilugaalassa ensi tiistaina.

Vuoden urheilija Tero Pitkämäki jakoi viime kesänä Turussa
Paavo Nurmi Gamesin yhteydessä  nimikirjoituksia.
Urheilutoimittajat ovat valinneet Vuoden urheilijan vuodesta 1947 lähtien. Ensimmäisellä kerralla valittiin yhdistetyn ja hiihdon edustaja Heikki Hasu ja pikaluistelija Lassi Parkkinen. Kesälajin edustajat ovat tulleet usemmin valituiksi, mutta melkein tasatahtia valinnat ovat jakautuneet kesä- ja talvilajeihin.

Jossain vaiheessa haluttiin taata naisurheilijoillekin näkyvyyttä, ja sen vuoksi äänestettiin myös Vuoden naisurheilijasta. Sitten se meni siihen, että naiset keräsivät sekä naisurheilijan ja Vuoden urheilijan palkinnot. Joten nykyisin äänestys koskee vain Vuoden urheilijaa, joka voi olla joko mies, nainen, tai pari. Tai joukkue.

Tein lyhyen SlideShare-esityksen aiemmista valinnoista. Joukkueurheilijat eivät yleensä sijoitu tässä äänestyksessä korkealle. Vain kaksi kertaa on jalkapalloilija, Jari Litmanen ja Sami Hyypiä, valittu Vuoden urheilijaksi. Molempien meriitit ovat olleet Euroopan kentiltä. Joukkuelajien urheilijoiden vaisu menestys selittyy osittain sillä, että joukkuelajien äänet jakautuvat joukkueiden pelaajien ja menestyneen maa- tai seurajoukkueen kesken. En jaksa uskoa, että Urheilutoimittajain Liitto hyväksyisi sellaista äänestyskuponkia, jossa olisi vain yhden lajin urheilijoita. Esimerkiksi jääkiekkoilijoita. Se katsottaisiin taktikoinniksi ja yhden lajin suosimiseksi.

Vuoden urheilijaksi on valittu kolme kertaa useammin mies kuin nainen. Se johtuu valintojen pitkästä historiasta. Pikajuoksija Mona-Lisa Pursiainen oli ensimmäinen Vuoden urheilijaksi valittu naisurheilija vuonna 1973. Seuraavan vuonna Euroopan mestari Riitta Salin jatkoi kärjessä. Sittemin naiset ovat olleet lähes yhtä monta kertaa Vuoden urheilijana kuin miehet.

Se, että naiset eivät tulleet 1940-, 1950- ja 1960-luvuilla kertaakaan valituiksi Vuoden urheilijoiksi kertoo osittain sen ajan urheilutoimittajien arvomaailmasta. Mutta vielä enemmän se kertoo sen ajan naisurheilusta, ja vastaavasti viime vuosikymmenet todistavat vahvasta kehityksestä naisurheilussa. Naisurheilijoita oli takavuosikymmeninä selvästi vähemmän kuin miehiä, he menestyivät heikommin, ja heidän suhtautumisensa urheilemiseen oli ehkä amatöörimäisempi kuin miehillä. 1970-luvulle saakka valmentaja saattoi ajatella, että naisurheilija ei kestä kovaa harjoittelua. Olympiakisoissa naisten annettiin juosta maraton vasta 1984.

Keihäänheittäjä Tero Pitkämäki valittiin vuosi sitten Vuoden urheilijaksi MM-hopeansa turvin. Se oli Pitkämäelle jo toinen valinta. Pitkämäki on siis vallassa oleva Vuoden urheilija, kunnes seuraaja saadaan valittua, ja julkistettua.

Kirjoitin Vuoden urheilijan valinnasta aikaisemmin Urheilutoimittajain Liiton sivuille, jos haluat vilkaista.

Tässä ovat kaikki aikaisemmat Vuoden urheilijat:


1947 Mikko Hietanen, kestävyysjuoksu ja Lassi Parkkinen, pikaluistelu
1948 Heikki Hasu, hiihto ja yhdistetty
1949 Viljo Heino, kestävyysjuoksu
1950 Heikki Hasu, hiihto ja yhdistetty
1951 Veikko Karvonen, kestävyysjuoksu
1952 Veikko Hakulinen, hiihto
1953 Veikko Hakulinen, hiihto 
1954 Veikko Hakulinen, hiihto 
1955 Voitto Hellsten, pikajuoksu
1956 Antti Hyvärinen, mäkihyppy 
1957 Olavi Vuorisalo, kestävyysjuoksu 
1958 Vilho Ylönen, kivääriammunta
1959 Juhani Järvinen, pikaluistelu
1960 Veikko Hakulinen, hiihto 
1961 Kalevi Huuskonen, ampumahiihto 
1962 Pentti Nikula, seiväshyppy
1963 Pentti Eskola, pituushyppy
1964 Eero Mäntyranta, hiihto
1965 Jouko Launonen, pikaluistelu
1966 Eero Mäntyranta, hiihto 
1967 Eero Tapio, paini 
1968 Kaarlo Kangasniemi, painonnosto
1969 Kaarlo Kangasniemi, painonnosto
1970 Kalevi Oikarainen, hiihto 
1971 Juha Väätäinen, kestävyysjuoksu 
1972 Lasse Virén, kestävyysjuoksu
1973 Mona-Lisa Pursiainen, pikajuoksu 
1974 Riitta Salin, pikajuoksu 
1975 Heikki Ikola, ampumahiihto
1976 Lasse Virén, kestävyysjuoksu 
1977 Pertti Ukkola, paini 
1978 Helena Takalo, hiihto 
1979 Pertti Karppinen, soutu 
1980 Pertti Karppinen, soutu 
1981 Heikki Ikola, ampumahiihto
1982 Keke Rosberg, rata-autoilu 
1983 Tiina Lillak, keihäänheitto 
1984 Marja-Liisa Kirvesniemi, hiihto
1985 Matti Nykänen, mäkihyppy 
1986 Marjo Matikainen, hiihto
1987 Marjo Matikainen, hiihto 
1988 Matti Nykänen, mäkihyppy
1989 Marjo Matikainen, hiihto 
1990 Päivi Alafrantti, keihäänheitto 
1991 Kimmo Kinnunen, keihäänheitto 
1992 Toni Nieminen, mäkihyppy 
1993 Juha Kankkunen, ralliautoilu
1994 Jani Sievinen, uinti 
1995 Jari Litmanen, jalkapallo 
1996 Heli Rantanen, keihäänheitto 
1997 Mika Myllylä, hiihto 
1998 Mika Häkkinen, autourheilu
1999 Mika Myllylä, hiihto 
2000 Arsi Harju, kuulantyöntö 
2001 Sami Hyypiä, jalkapallo
2002 Samppa Lajunen, yhdistetty 
2003 Hanna-Maria Seppälä, uinti 
2004 Marko Yli-Hannuksela, paini 
2005 Janne Ahonen, mäkihyppy 
2006 Jukka Keskisalo, kestävyysjuoksu 
2007 Tero Pitkämäki, keihäänheitto
2008 Satu Mäkelä-Nummela, haulikkoammunta
2009 Aino-Kaisa Saarinen, hiihto
2010 Minna Kauppi, suunnistus 
2011 Kaisa Mäkäräinen, ampumahiihto
2012 Tuuli Petäjä-Sirén, purjehdus
2013 Tero Pitkämäki, keihäänheitto

6.1.2015

Paavo Nurmen Amerikan-kiertue alkoi New Yorkista

6.1.1925 – Kilpailut nro:t 1 ja 2.

Juoksijoiden kuningas Paavo Nurmi jätti lähtemättömän jäljen urheiluhistoriaan Pariisin olympiakisoissa 1924 ja etenkin seuraavan talven Amerikan-kiertueella. Vuoden 1925 alussa alkaneella kilpailukiertueella turkulaisella oli epäinhimillinen ohjelma. Viiden kuukauden aikana hän kilpaili 55 kertaa.

Kiertue käynnistyi loppiaisena 6.1. kunnianhimoisesti. Nurmen ohjelmassa oli Madison Square Gardenissa maili ja 5000 metriä – saman illan aikana.

Paavo Nurmi tiesi osittain mistä on kyse, sillä hän oli onnistunut voittamaan edelliskesänä Pariisin olympiakisoissa 1500 metriä ja 5000 metriä olympiaennätyksillä – saman illan aikana.

The Brooklyn Daily Eagle kutsui Nurmea heti
nimellä Phantom Finn.
Nykyinen Madison Square Garden sijaitsee kutakuinkin Manhattanin ytimessä. Nurmen juostessa se sijaitsi muutaman korttelin etelämpänä. Legendaarisen urheilupyhäkön lähikorttelista nousee kohti taivaita monumentaalinen Empire State Building.  1920-luvulla Manhattan oli matalampi. Empire State Building rakennettiin vasta 1930-luvun alussa.

Silloin jättiläisen nimi oli Paavo Nurmi. Hän oli harjoitellut New Yorkissa kolmisen viikkoa laivamatkan jälkeen. Mutta hän ei ollut itse millään tavalla varma siitä, mitä tulee tapahtumaan. Hän ei ollut koskaan juossut hallikilpailuja. Valmistautumisaika oli jäänyt lyhyeksi. Eikä hän puhunut englantia.

Toisaalta New Yorkissa oli tuhansia suomalaisia. Tuohon aikaan Amerikassa oli lehtitiedon mukaan peräti 300 000 suomalaissiirtolaista. Minunkin isäni isoäiti oli yksi heistä. Ehkä hänkin odotti Nurmen avauskilpailua uteliaana, en tiedä. Lehdet ainakin kirjoittivat painomustetta säästämättä Nurmesta ja loivat valtavat odotukset.

6.1. Madison Square Garden oli loppuunmyyty. Hallin ulkopuolelle jäi 5000 pettynyttä ihmistä. Mutta hallin sisäpuolella saattoi aistia sähköisyyden, ja sankan tupakansavun!

The Indianapolis News kertoi sisämaassa
Nurmen ennätyksistä ja Rayn tappiosta.
Nurmen ohjelma ei ollut vain rasittava ja palautumiskykyä testaava. Hänelle oli lisäksi hankittu kovimmat mahdolliset vastustajat: Amerikan paras keskimatkojen juoksija Joie Ray mailille, ja Pariisiin varjo Ville "Willie" Ritola 5000 metrille.

Madison Square Gardenin puinen juoksurata oli vain 140 metriä pitkä. Se oli käytännössä koko ajan kaarrosta vasemmalle. Nurmen pitkälle askeleelle sen ei teoriassa olisi pitänyt sopia.

Mutta Paavo Nurmi mukautui yllättävän nopeasti "resonanssiin". Hän sai 1500 metrin väliajaksi 3.56, joka oli illan ensimmäinen maailmanennätys! Ja hän onnistui pysymään loppuun asti kärjessä. Maalissa hän pysäytti kellot aikaan 4.13,6. Toinen maailmanennätys!

Tämän jälkeen Nurmi pääsi hierojansa Eino Hakoniemen käsittelyyn, kunnes oli astuttava uudelleen täpötäyteen halliin. Katsomossa tunnelma oli ehkä vieläkin jännittyneempi kuin toista tuntia aikaisemmin mailin juoksun alkaessa. Nurmi oli osoittautunut maineensa veroiseksi kukistaessaan Joie Rayn. Mutta pystyisikö hän väsyneenä vastamaan amerikansuomalaisen Ritolan kovaan vauhtiin?

Pystyipä hyvinkin. Nurmella oli sama taktiikka kuin maililla. Hän tarkkaili alkumatkan, ja 33. kierroksella hän kiihdytti kärkeen.  Phantom Finn sai voittoajaksi 14.44,6. Se oli Nurmen kolmas ennätys saman illan aikana. Kaikki ennätykset olivat aikaisemmin olleet Joie Rayn nimissä!

On helppo uskoa, että Nurmen kilpailukalenterin tyhjät päivät täyttyivät tämän jälkeen pikavauhdilla.

Ennätyslaskuri

Nurmen tekemät  ennätykset Amerikan-kiertueella:
Ennätys matka tulos
  • nro 1: 1500 m  3.56,0
  • nro 2: Maili     4.13,6
  • nro 3: 5000 m 14.44,6


Seuraava kilpailu on 15. tammikuuta. Seuraa Nurmen kilpailukiertuetta Aamulenkki-blogista!

P.S. Kaikki vuoden 1925 Amerikan-kiertueen kilpailuraportit löytyvät kuukausittain toimitettuina täältä.



29.8.2014

Viimeinen maaottelu vuoden 1952 olympiastadionilla

Tässä viikonvaihteessa järjestettävä yleisurheilumaaottelu Ruotsia vastaan on poikkeuksellisen tunteellinen, koska nyt kohdataan Ruotsi viimeisen kerran samalla areenalla, jolla järjestettiin vuoden 1952 olympiakisat.

Olympiastadion menee ensi vuonna remonttiin ja on suljettuna 2016-2018. Uudistettu stadion avataan vasta vuonna 2019.

Tämä tarkoittaa sitä, että vuosien 2016 ja 2018 Ruotsi-maaottelut järjestetään jossakin muualla kuin Helsingissä.

Nyt on historiallinen mahdollisuus siirtää maaottelu Turkuun, missä järjestelykoneisto ja olosuhteet ovat Timanttiliiga-haaveiden seurauksena valmiiksi kansainvälisellä tasolla.

Kesäkuussa yli 10 000 katsojaa täytti Paavo Nurmi Gamesissa Turun Urheilupuiston lehterit. Kevyellä lisärakentamisella takasuoralle ja takakaarteeseen pystyisi virittämään varovaisesti ajatellen 3000-4000 paikkaa lisää.

Tämä voisi sopia hyvin Turun strategiaan nostaa profiiliaan Paavo Nurmen kotikaupunkina, vaikka Paavo Nurmen ammattilaiseksi julistaminen katkaisikin maaotteluvälit Suomen ja Ruotsin välillä moneksi vuodeksi. Ottamalla järjestelyvastuun maaottelusta Turku voisi symbolisesti osoittaa ruotsalaisille, että vanhoja ei enää muistella.

Luultavasti ainakin lauttayhtiöt pitäisivät ajatuksesta, että elo-syyskuun vaihteessa tuotaisiin laivalasteittain ruotsalaisia yleisurheilun ystäviä Turkuun. Edelleen vahvasta ruotsinkielisestä kulttuuristaan tunnetussa Åbossa ruotsalaiset kisaturistit viihtyisivät takuulla hyvin.

Turku olisi siinäkin mielessä luonteva valinta maaottelun isäntäkaupungiksi, että Aurajoen varrella järjestettiin erinomaiset Kalevan Kisat vain kolme vuotta sitten.

Ja edelleen, painavimpana kriteerinä voi pitää sitä, että turkulaisilla yleisurheilijoilla tuntuu olevan hyvä vaihe urallaan. Lapsuutensa seuraa Someron Esaa edelleen edustava Minna Nikkanen hyppäsi hienon Suomen ennätyksen 452 perjantaina Helsingin Narinkkatorilla Ruotsi-maaottelun avauslajissa seiväshypyssä. Runsaslukuisessa katsojajoukossa ennätyksen syntyä todisti muun muassa Suomen Urheiluliiton kunniapuheenjohtaja Jukka Uunila, joka oli kesäkuussa seuraamassa myös Paavo Nurmi Gamesia.

Turkulaisseurojen urheilijoita löytyy runsaasti muistakin maaottelulajeista. Esimerkiksi Turun Urheiluliittoa edustava Nooralotta Neziri on naisten muotilajiksi nousseen 100  metrin aitajuoksun kärkinimi Suomessa. 

Turulla ei siis ole varteenotettavaa haastajaa maaottelun isännyyttä ajatellen. Jaa, ehkä Pasilassa SUL:n toimistossa joku voisi Tampereen Ratinaakin harkita. 

Päätöksiä vuosien 2016 ja 2018 maaottelujen järjestämisestä ei ole vielä Suomen Urheiluliitossa tehty, mutta tärkeää olisi tehdä nämä päätökset mielellään tämän vuoden aikana.

Mutta nautitaan nyt ensin tämän vuoden maaottelusta. Paperilla Ruotsi voittaa miesten ottelun, mutta naisten ottelussa Suomi vaikuttaa vahvemmalta. Tähän suuntaan osoittaa jo naisten ensimmäinen laji seiväshyppy, jonka Suomi voitti pistein 12-10.

Lauantaina maaottelu alkaa poikkeukselliseen aikaan vasta klo 18.00. Sunnuntaina kilpailut alkavat klo 13.30 miesten seiväshypyllä.

Kisaa sävyttää ensimmäinen some-maaottelu, johon suomalaiset voivat osallistua tviittaamalla #hyväsuomi.