21.6.2015

Ursula Wikström pelasi Hollannissa parhaan kisansa kolmeen vuoteen

Ursula Wikström saavutti uransa kuudennen kakkossijan naisten Euroopan kiertueella Amsterdamissa pelatussa naisten Euroopan kiertueen kilpailussa. Deloitte Ladies Openin voitti Hollannin oma tähti Christel Boeljon 209 (69, 69, 71).

Ursula Wikström pelasi tämän vuoden toistaiseks parhaan kisansa Amsterdamissa. Hän jäi tuloksella 213 (74, 69, 70) neljä lyöntiä kilpailun voittaneesta Boeljonista. Wikströmin kanssa samaan tulokseen ylsi Tanskan Emily Kristine Pedersen, joka on parin vuoden takainen amatöörien Euroopan mestari.

Wikström ei ole kolmeen vuoteen pelannut näin hyvin. Kun hän sijoittui Turkissa 2012 LET:n kilpailussa toiseksi, hän joutui silloinkin onnittelemaan Boeljonia voittajana!

"Hyvä meno jatkui takaysin alkuun saakka. Sitten momentum vähän katosi ja tärkeät putit kierähtelivät", 18 000 euroa tienannut Wikström kertoi tiedotteessa.

Käytännössä nyt näyttää jo selvältä, että alkukauden hyvät pelit avaavat Wikströmille tien naisten British Openiin, joka pelataan tänä vuonna Turnberryssä heinä-elokuun vaihteessa.

Myös muilla suomalaisilla oli Amsterdamissa hyvä vire sunnuntaina. Minea Blomqvist-Kakko pelasi niin ikään tämän vuoden parhaan kilpailunsa ja nousi 19:nneksi sunnuntain kirillään (75, 75, 69). Samaa sijaa jakoi myös Noora Tamminen (75, 73, 71). Minea ja Noora jäivät kuusi lyöntiä Ursulasta.

Vain Linda Henrikssonille osui huono päivä, sillä hän putosi 80 lyönnin kierroksellaan kärkikahinoista jakamaan sijaa 54.

Roope Kakko kolmas Ranskassa


Miesten Euroopan kiertueen haastajakiertueen kilpailu Ranskan Lumbresissa St. Omerin Golf Clubilla meni ranskalaisittain lähes täydellisesti, sillä kilpailun kaksi kärkisijaa jäi ranskalaispelaajille. Sebastien Gros voitti selvästi ja Thomas Linard nappasi kakkossijan.


Najeti Open Presented by Neuflize OBC –kisan kolmanneksi pelasi Roope Kakko tuloksella 277 (67, 71, 71, 68). Hän jäi vain yhden lyönnin toiseksi nousseesta Linardista. Sen sijaan Gros oli selvä ykkönen, eroa Kakkoon kertyi seitsemän lyöntiä. 

Ei kommentteja: