3.5.2015

Paavo Nurmi voitti toisenkin kerran San Franciscossa

3.5.1925 Kilpailu numero 49, voitto numero 46

San Franciscon uusi Kezar Memorial –stadion vihittiin lauantaina ja Paavo Nurmi oli kaksipäiväisten vihkiäiskilpailujen suurin tähti. Kilpailut jatkuivat sunnuntaina 3.5., jolloin Nurmi juoksi 2 mailin kilpailussa voittoon ajalla 9.35,2. Vaikka aika ei hiponut ennätyksiä, onnistui turkulainen jättämään maanmiehensä Ville ”Willie” Ritolan kymmenen sekunnin päähän.

Kilpailut olivat samalla Pacific Athletic Associationin mestaruuskilpailut, eli osavaltion mestaruuskilpailut, joiden järjestelyistä vastasi Olympic Club. Sunnuntaina lehtereillä oli noin 10.000 katsojaa.

Kahdesta San Franciscon viikonlopun kilpailusta oli maksettu manageri Hugo Quistille Chicagossa ennalta 1200 dollaria. Lehdet kirjoittivat kilpailujen jälkeen, että Paavo Nurmen, Ville Ritolan ja seurueen muiden tähtiurheilijoiden matkoista ja majoituksesta oli kertynyt lähes tuo etukäteen maksettu summa. Quist palautti kisajärjestäjille 16 dollaria, kuten muun muassa New York Times itärannikollakin uutisoi.

Toisaalta järjestäjät olivat keränneet kahtena päivänä 9181 dollarin pääsylipputulot, joten järjestelyistä vastanneen Olympic Clubin puheenjohtajalla William F. Humphreyllä ei ollut mitään valittamista.

Kezar Memorial Stadium tuli sotien jälkeen tunnetuksi San Francisco 49ers –joukkueen kotistadionina. Alkuperäinen stadion purettiin kuitenkin vuonna 1989. Vanhasta stadionista saa halutessaan jotain mielikuvaa, jos katsoo ”Dirty Harry” –elokuvan, jonka kohtauksia kuvattiin vanhalla Kezar Memorial Stadiumilla.

Ennätyslaskuri

Kilpailuja 49, ennätyksiä 29

Ei kommentteja: