23.9.2014

Liikkumattomuus lamaannuttaa Suomen

Suomen kansantalous uhkaa pysähtyä. Syynä ei ole Eurooppaa sitkeässä otteessaan pitävä talouslama, vaan ihan meidän itsemme aiheuttama ongelma, liikkumattomuus.

Kun muutin 1970-luvulla Helsinkiin, kaverit valistivat, että Helsingissä ei kukaan kävele. Kaikki käyttävät dösää eli bussia, tai sporaa, siis raitiovaunua. Nykyään tätä liikkumattomuuden juhlaverkkoa täydentää metro.

Elintason nousun ansiosta koko maassa on ollut jo vuosikymmenien ajan sama mentaliteetti. Autolla on päästävä pankin, kaupan, terveyskeskuksen ja hautaustoimiston ovelle, koska kukaan ei kävele! 

Eipä ole sitten ihme, että Suomen terveydenhuoltomenot ovat THL:n tilastojen mukaan kasvaneet 1990-luvun lopulta kaksinkertaisiksi! Ei tarvitse olla kummoinenkaan ennustaja, että tällä menolla kustannusten kasvu vain jatkuu. 

Ensin käveleminen loppuu omilla tietoisilla valinnoilla. Sitten nämä valinnat johtavat siihen, että käveleminen tulee koko hankalammaksi ja vastenmielisemmäksi. Ja seuraavassa vaiheessa on pakko syödä lääkkeitä, kun terveys on mennyt. Lopuksi heitetään multaa päälle.

Helsingissä järjestetään viikonloppuna Kansallinen liikuntafoorumi, jossa huippualustajien innoittamina pyritään ratkaisemaan tätä liikkumattomuuden ongelmaa. Valmiuksia alkaa löytyä niin yhteiskunnan ylimmiltä portailta kuin järjestöpuoleltakin. Avainkysymys on, miten saadaan liikkeelle ne, jotka eivät liiku (sic!).

Valtiosihteeri Olli-Pekka Heinonen vakuutti ennakkohaastattelussa, että tämän päivän poliittiset päättäjät ovat tiedostaneet liikkumattomuuden ongelman. Hänen mukaansa aika alkaa olla kypsä ongelmaan tarttumiseen.

Valon 1. varapuheenjohtaja Tuija Brax painotti puolestaan, että ongelman ratkaisemisessa tarvitaan koko yhteiskuntaa. Järjestöissä tiedetään, mitä liikunnalla voi saada aikaan, mutta muiden tahojen on tultava apuun siinä, miten ihmisiä ohjataan ja houkutellaan liikkumaan, Brax muistutti.

Se suurin ongelma taitaa olla asenteissa.

Nyt tarvitaan uusia, ennakkoluulottomia ideoita. Pitäisikö liian vähän liikkuvia ihmisiä verottaa raskaammin? Tai pitäisikö heidän lääkelaskuihinsa lisätä "liikkumattomuusvero"?

Ja kumpi tehoaa paremmin, keppi vai porkkana? Miten olisi, jos hyväkuntoinen saisi ajokortin edullisemmin kuin huonokuntoinen?

Twitter-keskusteluun voi osallistua tunnuksella #liikuntafoorumi. Ja sunnuntaina klo 13 alkaen voi Yle Areenassa seurata liikuntafoorumin esitelmiä ja puheenvuoroja.

Ei kommentteja: